Georgia Panagiotidou & Symeon Delikaris-Manias

Kalevala Dualities – interactive installation

The Kalevala is an epic poem compiled by Elias Lönnrot based on Finnish oral folklore and mythology. It is divided into fifty songs which deal with issues such as youth and wisdom, male and female, the old and the new as well as life and death. Throughout the years, the stories from the book have become widely known particularly in the Nordics and characters such as Kullervo and Aino have influenced popular culture and the arts.

But how is it relevant today? Lönnrot already by 1835 had gathered recited songs which he then compiled into the book after editing and adding some of his own contributions. Similarly every translation of that original book has a different feeling to it. The plot as such remains the same but the tone and poetry vastly changes it has a different voice: a different storyteller.

Since then, technology through interactivity has given us a new ‘voice’ to work with. Which brings us to the questions: What would the 21rst century Kalevala be like? How can you translate a poetry book into an digital experience? How can storytelling be done differently?

Starting from Anne Pasanen’s university project almost two years ago (and with changes in the team), our exploration of the digital Kalevala has expanded to various forms and mediums. In October 2014 we presented in the Frankfurt Book Fair our open online version of the book visualised. We have also experimented with 3D printing technology to create artifacts from the narrative.

Currently, as part of the Satakielikuukausi, Georgia Panagiotidou and Symeon Delikaris-Manias are presenting the Kalevala Dualities audiovisual installation. Kalevala Dualities is an interactive installation which attempts to catch the essence of the Finnish epic by highlighting some of the dualities it includes.

As the visitor walks through an immersive corridor he is unknowingly asked to pick a side ‘Good or Evil’, ‘Wise or Reckless’, ‘Life or Death’ based on the distance he has from the (left) wall. Following the corridor to its end, the book narrative unravels giving the visitor a flavour of the situations and struggles the characters face. Sounds and visuals are both luring and guiding the visitors into experiencing the book in their own terms.

Georgia Panagiotidou is an interaction designer based in Helsinki. Her interests are in information visualisation and physical installations for learning and artistic purposes. She is currently a student of New Media in Aalto University. She has exhibited her work in galleries, events and online. An overview of her work can be found here: http://cargocollective.com/panagiotidou

Symeon Delikaris-Manias is a doctoral candidate in spatial audio in the Department of Signal Processing and Acoustics, Aalto University. Most important works are: a documentary filming and recording in Phoenix Halle, Dortmund, 2009, surround renderings for a ship simulator in Toulon, 2010, production and surround renderings for the audience09 dark cinema festival in Red House Arts Centre, New York and Delhi, 2009, surround sound installation with Braunarts in Trafalgar square in London, 2009 and narrator the exhibition Tragedia ajassa − ajaton tragedia in Helsinki, 2013. symewn[at]gmail.com

 

Kalevala Dualities – interactive installation

Satakieli Blog Posts

 

Ilmi Villacís

Kirjoittaja Ilmi Villacís on Lukukeskuksen toiminnanjohtaja, joka pitää kieltä ja lukemista elintärkeänä oman identiteetin muodostumisen kannalta sekä oikopolkuna eri kulttuureihin. Satakielikuukaudessa mukana kirjailijavierailujen järjestämisessä.

Pakko lukea

Kirjailija Seita Vuorela sanoi äskettäin kirjailijahaastattelussa, että se mitä kirjoitetaan lapsille ja nuorille on hyvin tärkeätä, koska ne tarinat kulkevat mukana koko elämän. On totta että tarinat, joita kuulemme ja luemme lapsena (ovat ne sitten satuja, romaaneja, suullisia kertomuksia) jäävät seuraamme koko elämäksi. Tarinoilla voi olla sellainen käänteentekevä vaikutus, jonka tajuamme vasta myöhemmin tai sitten emme tiedosta sitä koskaan.

Itse muutin Virosta Suomeen 80-luvun alussa teini-iän kynnyksellä, jolloin en enää voinut imeä itseeni suomalaista lastenkulttuuria ja -kirjallisuutta. Suomalainen identiteettini jää aina vajavaiseksi siltä osin. Senpä vuoksi olen yrittänyt antaa Suomessa syntyneelle lapselleni edellytykset päästä jo pienestä pitäen rakentamaan identiteettinsä kaikilla kotikielillään eli sekä viroksi, suomeksi että espanjaksi lukemalla kirjoja kaikista kulttuureista. Niinpä hänen elämäänsä jäävät toivon mukaan tasavertaisesti sekä Lotte, Risto Räppääjä että Ratón Pérez.

Lukukeskuksen toiminnanjohtajana ja lastenkirjojen puolestapuhujana olen tutustunut suomalaiseen lastenkirjallisuuteen myöhemmällä iällä. Tunnustan, että joskus kadehdin suomalaisia, jotka jakavat yhteisiä kokemuksiaan Viisikosta tai Kirsi Kunnaksen runoista. Vaikka tiedän mistä on kyse, en voi jakaa sitä kokemusta samalla tavalla. Ne tarinat eivät voi kulkea kanssani läpi elämän samalla tavalla kuin Eno Raudin Näpsäkäävät. Minulla on omat lapsuuden tarinani, jotka jaan virolaisten kanssa. Samalla se on minulle tärkeä henkinen side juuriini.

Olen miettinyt, millä lailla lapsena lukemani kirjat ovat vaikuttaneet kasvamiseeni sellaiseksi ihmiseksi kuin olen? Luin varmasti enemmän kuin monet muut ikäiseni siihen aikaan. Virossa kotiin kuin kotiin kuului aina iso kirjahylly vaikka valikoima saattoi olla mielivaltainen. Koska elettiin neuvostoaikaa, niin virolaisen klassikon vierestä saattoi löytyä pakollinen kommunistinen manifesti tai Leninin elämänkerta. Luin samaan aikaan satuja, lastenkirjoja ja tiiliskiveä Leningradin saarrosta.

Lastenkirjojen valikoimissa oli enimmäkseen virolaisia ja venäläisiä lastenkirjoja, mutta myös Tove Janssonia, Aapelia ja Astrid Lindgreniä. Lempikirjojeni joukossa oli sellaisia, joihin vasta myöhemmin olen tajunnut olevan piilotettua propagandaa. Joissakin tarinoissa ideologia on peitelty niin hyvin, ettei sitä aikuinenkaan ymmärrä. Toisissa se on taas niin ilmeistä, että lapsikin tajuaa. En koskaan niellyt tarinaa sankaripioneeri Pavlik Morozovista, joka ilmiantoi puolueelle ”kulakkiperheensä” viljan piilottelemisesta.

Yksi lempihahmoistani oli pienikokoinen lierihattuinen poika Totu, joka asusteli samanlaisten pienikokoisten mukavien heppujen yhteisössä. Totu ja kaverit olivat nokkelia ja seikkailunhimoisia ja niinpä ne keksivät lentää kuuhun. Kuuhun oli kuitenkin jo juurtunut tuhoisa kapitalismi. Niinpä Totu kavereineen joutui keksimään kaikenmoisia kujeita ilkeiden paksumahaisten liituraitapukuisten kapitalistien pään menoksi. Olin tietenkin aina Totun puolella, joka oli sympaattinen hahmo ja halusi kaikille vain hyvää.

Muutettuani Suomeen hämmästelin sitä, että kahdeksannella luokalla luettiin pakollisena vain pari pokkaria. Virossa piti jo alaluokilta lähtien lukea pakollisena kymmenisen kirjaa vuosittain. En puolusta massiivista pakollista lukemista mutta koen, että yhdessä luetut kirjat antoivat koko sukupolvelle yhteisen kokemuksen. Propagandaakin sisältäneet tarinat ovat olleet osa yhteistä historiaa, yhteistä identiteettiä hyvässä ja pahassa.

 

Pakko lukea

Satakieli Blog Posts

 Aya Chalabee

Homesick هومسك

Blogikirjoittaja Aya Chalabee on kirjailija ja taidemaalari. Hän kirjoittaa, sillä hän uskoo elämään ja rakkauteen, siihen että ihmisten sydämet ovat samankaltaisia, ja siksi kirjoitus voi myös korjata toisella puolella maapalloa asuvan muukalaisen sydämen.

هومسك

قصيدة

لم أنم تلك الليلة

خرجت عن جسدي

ومشيت بخطى مائية

في رحلة طويلة

إلى بلاد يبتلعها الموت

وتطبطب على احزانها

قصاصات ورق مهترئة

“يسمونها “التاريخ

رأيت كيف يرقد الطفل هناك

محتضنا عينيه

يخاف النوم.. والغفوة

فتتلاشى صورة والديه المفقودين

رأيت كيف تتخلص الفتاة من ضفيرتها

وترميها أدراج النسيان

كلما ادخل الوطن غرفة الإنعاش

أو خذلها فارس الاحلام

ورأيت امرأة عجوز، لا تبكي

..لا تحكي

تشعل أصابعها كالشمع

تجثو قبالة صورته

:وتردد

!قد قال يوما.. سأعود

مشيتُ على اطلال الحروب

تدحرجت بخفة على الالغام

!ضحكت لها.. او عليها

لوحت بيدي

نثرت شعري فوقها

تقافزت مثل طفلة

تخرج للعيد لأول مرة

:وهتفت

حماك الله.. يا وطني

 !فتفجرت الالغام

وامتلأ الكون بنور عظيم

كالذي يجتاحنا بلحظات الحب الاول

وضاق الفضاء على اتساعه

ليلفضني خارج الكابوس

وعلى الوسادة

كانت جريدة صباحية

 :تحمل عنوانا واحداً

محاولة هروب سيريالية

تنفذها فتاة

 !مصابة بالهومسك

آية القيسي

Homesick هومسك

Satakieli Blog Posts

 

Performance artist Willem Wilhelmus describes the experience of curating and directing a multidisciplinary performance art based project that investigates the effect of not speaking one’s mother tongue. The festival took place in October 2014 in Helsinki.

 

Willem Wilhelmus

Mother’s tongue

Mother's tongue. poster picture by Egle OddoIn October the Mother’s Tongue project took place in Helsinki. Thirty artists were invited to present their contribution to the question: is there any correlation between the lack of using your mother tongue and your creative activity? We tried to find answers via a five day festival of art actions and via round table discussions on the theme.

What started as a nice idea gathered momentum in the course of time. We got funding and we found the right partners in Universum Theater as an outstanding venue for the festival and the Finnish Museum of Photography for the discussions and as venue for a collective language cacophony performance.

My partner in this adventure, Egle Oddo, got her father Franco so crazy to drive all the way from Sicily to bring delicious food and come to prepare it, seven days long, together with his wife Chaibia. They were the first to come and transform the backstage of Universum in a grand cuisine.

Then finally came the day of arrival of the artists. Twenty artists from abroad and ten from around Finland, all of them originally from another country, another culture, another language as where they are living now. The highly energetic meeting could start.

So how about it?

Did the 30 artists indeed add something special to this mother tongue question? We did see art, live art actions, performance art in many variations, highlights and lowlights, but that is nothing new for a festival, we’ve seen that before. But here something else was going on, something more.

For one thing: just the fact of sharing the same experience – living abroad, dealing with the language barrier – created an immediate communal feeling, the feeling that is so much missing in the personal experience of the émigré. 

Two was: eating together on a long table, long enough to accommodate up to 70 people. Just shouting out the toast was already an experience in itself. So, had eating together anything to do with the theme: mother’s tongue? You bet it had. Not just because of the delicious taste or because of the obvious association with, well, mother’s tongue, but also because of the sharing of ideas and insights that come so much easier with a good taste in the mouth, even as all is told in broken English, aided by translations from Spanish or German or French…

The outcome was a strong communal experience that sparked over to an audience that grew by the day. From 50 to 200 guests on the final day, people came to share this special event. I have to say I was surprised by the well willing open attitude of all these guests who came to give their contribution in terms of attendance and attention. There was some magic in the air.

But three is of course the most important: was there anything special to see in the art actions itself – in other words: did the lack of mother tongue indeed lead to specific performances?

First let me tell that all artists took the bait of dealing with this overall theme of a lack of mothers tongue. They sharpened their thinking about this theme in the roundtable discussions and by being interviewed by the researchers Anu Lounela and Pekka Tuominen. Thirty artists, too many names to mention here – but have a look at www.motherstongue.net – all geared up to give their best.

Mother's tongueAn example. I like to describe the action of the Finland based Mexican artist Diana Soria. She brought in a stack of birch wood branches and started to peel the bark off – an elaborate action that took its time. The bark pieces she nailed on a wooden pellet and, when all was done, she covered the pellet with white paper. She then took pieces of charcoal and rubbed it over the surface of the paper. A wild pattern of black on white came to the fore. To our amazement we saw these emerging patterns resemble the same birch wood she had brought in before. She finished her action by cutting the paper and gluing the paper pieces back on the peeled off branches. The visual poetry of this art action was striking.

It’s not fair towards the other artists, I know. So many very personal interpretations of not speaking your mothers tongue were presented. Right now we are in the process of producing a catalogue/book of this project. Stories of the interviews by the researchers intermingled with critiques, descriptions and photo documentation of the art actions. Keep your eyes open!

***

Willem Wilhelmus is a performance artist and curator who lives in Finland and was born in the Netherlands. He has worked with themes of cultural encounters and transcultural identities eg. in projects like the Fake Finn Festival, New Art Contact and Mother’s Tongue. He is also one of the founding members of Catalysti Association.

Mother’s tongue

Satakieli Blog Posts

 Vaida Sriebaliute-Norho

Kirjoittaja katselee monikielistä Suomea aitiopaikalta seuratessaan työkseen Koneen säätiön Monikielisyys ja Taide -hankehaun projekteja.

Monikielisyys Suomessa monikulttuurisin silmin

Suomi on virallisesti kaksikielinen maa, mutta viime vuoden tilastoissa vieraskielisten määrä jopa ylitti ruotsinkielisten määrän. Kahdeksan vuotta sitten Suomeen muutettuani olen itsekin ollut mukana tässä kehityksessä monikulttuuriseen suuntaan, ja mielestäni sinä aikana on tapahtunut valtava muutos. Niin maahanmuuttoa kuvaavissa tilastoissa kuin ihmisten asenteissakin.

Viime aikoina olen ollut tutkijana Cuporen toteuttamassa Monikielisyys ja taide -selvityshankkeessa. Vuonna 2013 Koneen Säätiön rahoittamassa suunnatussa haussa apurahan sai 58 hanketta, joissa monikielisyys ja taide kohtaavat. Hankkeita seuratessa olen kokenut monta pientä ihmettä.

Esimerkiksi eräässä runoillassa taiteilijan somaliksi lausuma runo kosketti minua paljon vahvemmin kuin sama runo suomenkielisen kääntäjän tulkitsemana. Jälkimmäisestä ymmärsin runon sanat, mutta se ei ollut verrattavissa tunteeseen, joka välittyi runoilijalta itseltään. Muistan myös, miten kirkkaina erään pikkupojan silmät loistivat, kun hän kuuli minunkin oppineen muutaman sanan kurdin kieltä.

Eri taidealoja edustavissa hankkeissa monikielisyys on ilmennyt monin eri tavoin. Monikielisten ja ‑kulttuuristen työryhmän jäsenten lisäksi monikielisyys näkyy valtavana kielten kirjona. Ruotsin, saamen, venäjän, viron, somalin, englannin ja espanjan lisäksi hankkeissa on käytetty muun muassa unkaria, karjalaa, asante twitä, gaelia ja jiddishiä. Eri kielten näkyväksi tekeminen runoiltojen, teatterin, laulun, kirjallisuuden, performanssin, elokuvan, näyttelyiden, työpajojen tai jopa sirkuksen avulla on tärkeä askel, jolla rohkaistaan ihmisiä käyttämään omaa äidinkieltään sekä vaalimaan kielellistä moninaisuutta.

Monikieliseen ja monikulttuuriseen maailmaan kasvu ei ole helppoa, eikä sellaisessa maailmassa eläminen aina suju mutkitta. Muistan vielä, miten kahdeksan vuotta sitten päiväkotilapset kuiskasivat toisilleen minua kuultuaan: toi ei oo suomalainen. Muutama vuosi myöhemmin olin korostukseni perusteella pääkaupunkiseudun lasten mielestä kiinalainen, kun taas Vaasan seudulla asuneen pojan mielestä olin suomenruotsalainen. Hiljattain kotimatkalla päiväkodista oman lapseni kanssa tapasin erään tytön, jonka kanssa kävelimme osan matkasta. Puhuimme tytön kanssa suomea, mutta jossain vaiheessa matkaa tyttö kysyi, mitä kieltä puhun pojalleni. Vastattuani, että puhun liettuaa, hän kertoi, että kotonaan hän puhuu vietnamia.

Vielä kahdeksan vuotta sitten Suomessa kummasteltiin vieraskielisten aksentteja. Nyt vihdoinkin kuunnellaan erilaisten kielien sointia, ja jos ei kieltä tunneta, uskalletaan kysyä, mikä kieli on kyseessä. Juuri tällaisena Suomen tulevaisuudessa näenkin: kasvavaa kielten kirjoa ei vain tilastoissa, vaan myös ihmisten ajattelutavoissa ja rohkeutena käyttää omaa äidinkieltä arjessa – myös kodin ulkopuolella.

Ką išmoksi, ant pečių nenešiosi. (liettualainen sananlasku)

***

Vaida Sriebaliute-Norho on liettualaissyntyinen suomen kielen kouluttaja. Hän toimii tällä hetkellä Cuporessa tutkijana projektissa, jossa arvioidaan Koneen Säätiön Monikielisyys ja taide -hankehakua.

 

Monikielisyys Suomessa monikulttuurisin silmin

Satakieli Blog Posts

Heidi Nivan blogiteksti tiedostaa, että äidinkielenopettajat ovat valmiita myös karnevalisoimaan kieltä ja kieliä tiukkojen sääntöjen tavoittamattomissa. Kirjoitus on samalla kutsu osallistua Nuoren Voiman Liiton kouluprojektiin Koodinvaihtorunoutta, joka toteutetaan osana Satakielikuukautta.

Heidi Niva

Kivi vaihtaa maisemaa

Äidinkielen opettajilla on varmasti salainen elämä. Äikänmaikat ovat nimittäin useimmiten melkoisia verbaalikkoja ja kielifiilistelijöitä ja epäilen vahvasti, että he antavat vapaa-ajallaan hilpeät ja tiedostavat piut paut lauserakenteista ja kielitoimiston suosituksista. Äidinkielen opettajat AIVAN VARMASTI viestittelevät tuttavilleen epämääräistä tajunnanvirtaa ilman isoja alkukirjaimia ja välimerkkejä – koska ne veisivät turhaa aikaa – ja vaihtavat puheessa yhtäkkiä kesken lauseen englantiin koska se vain kuulostaa coolilta (isn ́t that so?) ja yleensäkin mielin määrin karnevalisoivat kieltä ja kiskovat sen rajoja äärimmilleen ihan vain siitä ilosta että kieli on olemassa ja se on hauskaa. Eikö niin? Tunnustakaa!

Minä ainakin tunnustan. Tiedän silti, että salaisesta elämästäni huolimatta koulussa on edelleen opetettava sellaista kieltä kun siellä nyt on sitkeästi tapana opettaa. Vaikka se onkin ihan erilaista kuin oma, vapaasti rönsyilevä ja rajoja rikkova kielemme, tarvitaan kuitenkin myös täsmällistä, tiukan toimintakykyistä ja sääntöjen täplittämää kieltä, jotta tärkeät asiat pysyvät maailmassa tolallaan. Äikänmaikat ovat tässä suhteessa varsin tiedostavaa porukkaa.

Onneksi koulussa on nykyään lupa myös korostaa kielen moninaisuutta ja karnevalistisuutta. Se on tärkeää jo yksistään siksi, että tämän päivän nuorten kielimaisemassa on monia eri kieliä ja kielimuotoja. Hyvä kanava kielelliseen ilotteluun on aina ollut kirjallisuus, ja se toimii tässä tehtävässä edelleen.

Kirjallisuuden klassikot uusiksi! Koodinvaihtorunoutta on meillä Nuoren Voiman Liitossa opettajaharjoittelun yhteydessä syntynyt projekti, jossa suomalaista klassikkorunoutta kirjoitetaan uudelleen. Se on samalla sekä kirjallisuuden irrottelevaa haltuunottamista, että sellaisen suomen ja suomalaisuuden päivittämistä, joka tuntuu jo ehkä turhankin vieraalta. Mikäpä olisi parempi ajankohta monikieliselle ja monikulttuuriselle tempaukselle kuin Satakielikuukausi?

Tässä projektissa kenenkään ei tarvitse salailla kielellistä elämäänsä! Enkä usko yhtään, että Kiveltä olisivat menneet verbit väärään kurkkuun, jos hän olisi tiennyt millaista kielten ja kielimuotojen vuorottelua, kielentutkijoiden termein koodinvaihtoa, 2000-luvun suomi on ja mihin kaikkeen hänenkin tekstinsä voivat taipua. Siihen Kivi oli ihan liian cool!

***

Kirjoittaja on suomen kielen opiskelija, valmistumassa äidinkielen opettajaksi ja Nuoren Voiman Liitossa usuttamassa nuoria runouteen. Satakielikuukaudessa hän on mukana toteuttamassa monikieliseen uudelleenkirjoittamiseen kannustavaa kouluprojektia Koodinvaihtorunoutta!

Kivi vaihtaa maisemaa

Satakieli Blog Posts

KIRJALLISUUDEN KLASSIKOT UUSIKSI!NVL logo
Koodinvaihtorunoutta

Aleksis_Kivi_värikäs

Tekstien vastaanottoaika 21.2.-21.3.2015


Tule mukaan päivittämään suomalaisen runouden klassikkoja Satakielikuukauden aikana! Mukaan voivat ilmoittautua kaikki opettajat ja ryhmänohjaajat (esim. yläkoulut ja toisen asteen oppilaitokset, harrastusryhmät). Tekstit julkaistaan Satakieliprojektin nettisivuilla.

Mitä jos Aleksis Kivellä olisi ollut somalinkielisiä opiskelutovereita? Mitä jos Eino Leino olisi käytellyt mutkattomasti anglismeja? Mitä jos slangi olisi ollut Runebergin sydäntä lähellä? Mitä syntyy, jos eri kielet ja kielimuodot saavat vapaasti sekoittua?

Päivittämisessä selviää, miten tämän päivän nuoret tulkitsevat suomalaisia klassikkoja. Entä miten ne vastaavat heidän kokemustaan siitä kielimaisemasta, jonka keskellä he elävät ja jonka he tuntevat omakseen?

Suomalaisten klassikkorunojen uudelleenkirjoittaminen on kirjallisuuden ilottelevaa haltuunottamista, jossa yksilön ja yhteisön monikielisyys, erilaiset kielitaustat ja kielenvaihto ovat myönteinen asia. Koodinvaihdolla tarkoitetaankin juuri kielen tai kielimuodon vaihtumista toiseksi samassa puhetilanteessa tai tekstissä. Uudelleentulkitsijoina voivat olla kaikki kieli- ja kulttuuritaustasta riippumatta.

Muistakaa, että tekemisen on tarkoitus olla hauskaa!

Seuraavista linkeistä voit ladata ohjeet opettajalle ja lähtökohtana toimivan runopaketin:

Koodinvaihtorunoutta_ohjeet_opettajille

Koodinvaihtorunoutta_runopaketti

Projektissa syntyneitä tekstejä

Projektista vastaa Nuoren Voiman Liitto.

 

koodinvaihtorunoutta, kouluille 2015

Inger-Mari Aikio

Sámi álbmotbeaivve 6.2. almmustahttit Inger-Mari Aikio čállin divtta Giellaspiret.

Saamelaisten kansallispäivänä 6.2. julkaisemme Inger-Mari Aikion kirjoittaman Kielipedot-laulun sanoituksen saameksi ja suomeksi.

 

[sámi] Giellaspiret

Suomagiella, ránesgumpe
nieraid snealku, beljiid njiellá.

Dárogiella, boares geatki
niskái dohppe, vuollái botnjá.

Ruotagiella, bolfe albbas
čoddat gáská, varaid luoitá.

Suomagiella
Dárogiella
Ruotagiella
Ruoššagiella

Ruoššagiella, buoiddes guovža
čielggi doadjá, váimmu speadjá.

Čálli lea girječálli ja filbmadahkki, geasa sámegiella lea áibmu, čáhci ja beaivváš, suvlin vel aiddo luotkanan soahkelasttat. Satakielikuukausis son lea fárus čuovvovaš doaluin: Poetry Picnic Club ja Literature in many tongues – what languages does Finnish literature know?

 

[suomeksi] Kielipedot

Suomen kieli, harmaa susi
poskia näykkii, korvia puree.

Norjan kieli, vanha ahma
niskaan hyökkää, alleen vääntää.

Ruotsin kieli, takkuinen ilves
kurkusta repii, veret laskee.

Suomen kieli
Norjan kieli
Ruotsin kieli
Venäjän kieli

Venäjän kieli, lihava karhu
selän taittaa, sydämen raatelee.

Kirjoittaja Inger-Mari Aikio on kirjailija ja elokuvaohjaaja, jolle saamenkieli on ilma, vesi ja aurinko maustettuna juuri puhjenneilla vaivaiskoivun lehdillä. Satakielikuukaudessa mukana seuraavissa: Poetry Picnic Club ja Literature in many tongues – what languages does Finnish literature know?

Giellaspiret – Kielipedot

Satakieli Blog Posts

Sobremesa – J.L.Runeberg

Daniel Malpica

Daniel Malpica is a Poet and Graphic designer based in Finland since 2013. Born and raised in Mexico City, he is co-Founder, Editor-in- chief and Designer of [Radiador] Magazine and co-coordinator of Sivuvalo project. His work specializes in editorial design and bookmaking. As a poet and multimedia artist, he has participated in many international festivals of experimental poetry.

Daniel Malpica es poeta y diseñador gráfico mexicano radicado en Finlandia desde 2013.  Es co-fundador, editor y diseñador de [Radiador] Magazine y co-productor del proyecto Sivuvalo. Su trabajo se especializa en diseño editorial y libros artesanales. Como artista multimedia, ha participado en diversos festivales internacionales de poesía experimental.

SoRunebergintorttubremesa – J.L.Runeberg

El gran poeta nacional tiene un postre dulce

– leo en internet que lo inventó su esposa1:

Un panecillo hecho de otros panes

de moronas de otros panes

licor y mermelada…

eran pobres

En los escaparates del supermercado

se vende el postre del poeta nacional:

Envuelto en plástico

rotulado con la palabra luomu2

4, 3 ó 5 euros,

la mesura como una receta de otro tiempo

En verano,

recorro la casa del poeta en Porvoo – es preciosa:

Paso los dedos por el papel tapiz,

que el trabajo de alguien más advierte,

un esfuerzo del pasado,

del trabajo horneado con las manos

Con diminuta letra

Runeberg3 escribía sobre el papel:

            Ni un sólo espacio en blanco,

            contrario a lo que de la nieve se espera,

            donde el azúcar se oscurece con la mezcla

            – muy caro pagar por las hojas en aquel entonces

A lo largo de su vida,

todas las mañanas desayunó el invento de su esposa

hospedó artistas durante meses en su casa,

bebieron vino, tuvieron sauna, fue feliz:

            Casi tan frugal como su propio postre

 

Runeberg´s house living room

Runeberg´s house living-room at Porvoo. Kuva Daniel Malpica

5 de Febrero de 2015


1 Laura Palotie “A poet and his pastry” – This is Finland.
2 “Luomu” es una palabra finlandesa que significa “orgánico”.
3 Johan Ludvig Runeberg (1804-1877) fue un poeta finlandés actualmente considerado como el poeta nacional. El 5 de febrero de cada año se conmemora su natalicio.

Daniel Malpica: Sobremesa – J.L.Runeberg

Satakieli Blog Posts

Zinaida Lindén

Vadå – författare?

Hon ringde efter att en av mina kolumner hade publicerats i Hbl.

Hon ville intervjua mig som en “typisk rysk kvinna gift med en finländare.” “Definitionen passar inte på mig”, svarade jag och drog ramsan om hur jag sedan sjutton års ålder läst svenska och svensk litteratur vid Leningrad universitetet, om hur jag hamnat i Finland och blivit författare på svenska.

Två veckor senare ringde hon på nytt: “Jag intervjuade tre ryska kvinnor i Helsingfors. De är nöjda med sitt liv. De säger att det beror på var och en om man trivs i Finland. Nu vill jag att du ska kommentera deras intervjuer. Talar de sanning – eller försöker de bara vara till lags?”

Jag blev arg. Oberoende om hon insåg detta eller inte pratade hon de facto med en kollega, en publicist. Hon ville se mig som en kverulant, som en motvikt till de där ryska kvinnorna.

Hon visste att jag var någon sorts författare, men det var snarare ett hinder i hennes ögon. “Har ni läst något annat av mig än den där kolumnen? I mina böcker försöker jag ge en nyanserad bild av tillvaron.” Ordet nyanserad ingick tydligen inte i hennes ordförråd. Vi skildes som ovänner.

Det här är en ganska typisk historia som kan drabba en typisk rysk författarinna som skriver på svenska i Finland.

En del av mina intervjuer går ut på att redaktörer förhör mig om min relation med suomalaisuus. “Trivs du alltså bättre med finlandssvenskar än med finnar?” “Att lära dig bättre finska – är det ditt nästa projekt?”           

Den som inte är med oss är emot oss. Detta koncept har jag alltid haft svårt med, sedan barndomen. Inte sällan känns det som om jag måste be om ursäkt för någonting. Mina chanser att lära mig flytande finska var inte så bra. Jag kunde svenska då jag kom hit, jag är gift med en svenskspråkig person, jag fick aldrig något jobb på finska, jag födde två barn och stannade hemma med dem. Dessutom har vi bott i Japan där jag inte hade någon kontakt med finskan. Ändå talar jag en hel del finska, jämfört med några utlänningar jag känner.

Problemet är att jag sticker ut. Som främling utvecklar man en teknik att vara osynlig, noterar Theodor Kallifatides i sin bok Ett nytt land utanför mitt fönster. “På den punkten har jag misslyckats”, skriver han. ”Jag blev synlig. Jag skrev böcker, yttrade mig i alla slags frågor. Jag blev den framgångsrike främlingen.”

”Försöker du definiera dig som författare?” undrade en finlandssvensk professor i humaniora. “Kanske journalist? Du sa att du skrev filmrecensioner.” Ursäkta professorn, men jag är författare. Jag är med i Finlands svenska författareförening.

Ursäkta medsystrar intervjuare. Jag vägrar att bli reducerad till en yrkesinvandrare. Jag vill inte höra några frågor om “vad jag talar för språk när jag bekänner min kärlek för min man.” Hellre vill jag få frågor om mina favoriter i världslitteraturen. Mina riktiga författarintervjuer har gjorts av redaktörer som var ointresserade av hur jag hade mött min blivande make.

Snälla, försök inte konfrontera mig med suomalaisuus. Annars blir jag tvungen att söka asyl i Sverige. Eller så grundar jag en egen mikrostat.

***

Skribenten är en tvåspråkig prosaist, publicist och översättare. Hon intervjuar Ljudmila Kol under festivalen.

 

Vadå – författare?

Satakieli Blog Posts