Rita Paqvalén

Rita Paqvalén är litteraturvetare och ordbrukare. Hon är verksamhetsledare för Kultur för alla och en av festivalens arrangörer.

Dialektavund

Mobilitet och flyttar går som en röd tråd genom min och min brors barndom.

Vi flyttade från en stad till en annan, från ett hem till ett annat inom samma stad och familjen bodde periodvis på olika adresser då mamma eller pappa studerade eller arbetade i en annan stad eller ett annat land. I min barndom hann jag bo på många olika hem i Hangö, Sökö, Grankulla och till slut i Ekenäs. Skola bytte jag bara en gång, men min bror hann byta skola två eller tre gånger och bo i såväl Frankrike som Varkaus utöver de ovan nämnda orterna.

Hemmet i min barndom skapades av hemmets seder och gemensamma matstunder samt av de föremål som följde med från ett hem till ett annat, från en stad till en annan. Och sen av språket förstås. Med språket menar jag inte enbart mitt modersmål svenska, utan framför allt vår familjs sätt att tala. Det är en svenska som härstammar i min mors barndom i Tölö, min fars i Grankulla och deras gemensamma studietid i Åbo. Genom det språk som talades i vårt hem, uttryckte vi vår familjs geografiska och sociala rötter.

Språket ledde till en tid och ett rum som var någon annanstans än där vi befann oss.
Genom mitt sätt att tala var jag en särling – inte minst i Ekenäs som vi flyttade till när jag var tio. Jag hann bo i Ekenäs i nio år, men lärde mig aldrig tala stadens dialekt som var mina skolkamraters gemensamma språk. Även om mitt språkliga utanförskap också gav mig styrka som barn, saknar jag som vuxen förmågan att tala stadens dialekt. Jag saknar ett språk genom vilket jag skulle kunna koppla min egen uppväxthistoria till den konkreta plats jag levde i största delen av min barndom och mina tonår.

Jag avundas många av mina vänner som för längden av ett telefonsamtal kan förvandla sig till en annan, byta kroppsspråk och dialekt, och för ett ögonblick återvända genom språket till den roll och plats som är en del av deras förflutna. Hur många gånger har jag inte sett mina österbottniska vänner genomgå denna metamorfos efter 20¬–30 års bortavaro i Helsingfors, Åbo eller Sverige?

Jag är medveten om att jag idealiserar och nostalgiserar dialekternas kraft. Alltid är en återvändo inte alltid är möjlig eller ens önskvärd, men ändå avundas jag möjligheten att bära platsens minne i språket. Kodväxlingar mellan dialekt och standardspråk handlar inte enbart om förflyttningar i tid och rum, det vidgar också en talares språkliga kompetens och möjliggör ett rikt och nyanserat språk. Möjligheterna att växla mellan olika varianter av ett språk stöder också annan flerspråkighet. Och genom att tala olika språk kan vi – liksom genom dialekter – förflytta oss från en plats, roll och kultur till en annan.

De språk jag talar dokumenterar min historia på olika sätt och bär med sig minnesfragment av olika människor, platser och skeden i mitt liv. Trots att jag inte kan växla mellan olika språkvarianter av svenskan är flerspråkighet i sig viktig för min identitet och mitt välmående. De ger mig en möjlighet att vidga mitt livsrum och växa som människa. Jag är samma människa, men ändå lite annorlunda beroende på om jag talar svenska, finska, engelska eller varför inte, danska.

                                                                            Satakielikuukausitiimi

Kielellinen ja kulttuurinen vuorovaikutus kehittymisen mahdollistajana

Suomea kuvataan kaksikielisenä maana, jossa on kaksi virallista kieltä, mutta todellisuudessa Suomi on hyvin monikielinen. Suomessa puhutaan arviolta yli 150 kieltä Euroopassa puhuttavista noin 225 kielestä. Moni näistä kielistä on suhteellisen uusi Suomessa, mutta monikielisyys ilmiönä on ollut keskeinen osa Suomen historiaa ja identiteettiä. Monikielisyyden pitkää historiaa kuvaa myös lainsäädäntö. Vaikka Suomen laki ei – kuten esimerkiksi Ruotsin – määrittele mitkä Suomessa puhutuista kielistä ovat vähemmistökieliä, on Suomessa kuitenkin monta kieltä (suomen ja ruotsin lisäksi), joiden puhujien kielellisistä oikeuksista säädetään eri laeissa. Näitä ovat esimerkiksi alkuperäiskansankielet eli saamenkielet (koltan-, inarin- ja pohjoissaame), Suomen romanikieli, suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli sekä karjalan kieli.

Ihmiset ovat aina liikkuneet ruuan, työn ja paremman elämän perässä sekä pakoon sotia ja levottomuutta – myös Suomesta ja Suomeen. Suomen ja ruotsin kieli sekä maan monikielinen väestö kertovat paljon Suomen historiasta, kulttuuri- ja kauppasuhteista sekä maailman historiasta ja siihen liittyvistä tapahtumista ja konflikteista. Kielet kuten erilaiset tapakulttuurit ja perinteet kantavat kiehtovalla tavalla mukanaan tarinoita liikkumisesta. Ihmisten liikkuminen ja sen myötä syntynyt kulttuurinen vuorovaikutus ja monikielisyys ovat rikastuttaneet suomalaista kulttuuria ja mahdollistaneet sen kehittymisen sellaiseksi kuin se tunnetaan nykyään. Kulttuurinen ja kielellinen vuorovaikutus maan sisällä ja yli maan rajojen on elinehto maamme taiteellisen, tiedollisen ja taidollisen kehittymisen kannalta.

Suomen monikielisyys on sekä rikkaus ja elinehto että fakta, mutta toimivan monikielisyyden takaamiseksi tarvitaan lakien ja hyvän tahdon lisäksi toimivia kielenopetuksen rakenteita. Monikielisyys edellyttää sitä, että tunnistetaan jokaisen ihmisen oikeus omaan äidinkieleen. Tarvitaan kielipesiä ja kotikielenopetusta, jotta oikeus äidinkieleen toteutuisi sekä kaikille Suomeen tuleville oikeus laadukkaaseen suomen ja/tai ruotsinkielen opetukseen. Tarvitaan rakenteita, joiden kautta Suomessa eri kielillä toimivat taiteilijat, esimerkiksi kirjailijat ja teatterialan ammattilaiset, voisivat työllistyä omalla äidinkielellään omalla alallaan, ja tarvitaan käännöksiä ja tekstityksiä, joiden kautta kaikki Suomessa asuvat voivat tutustua toistensa tuotantoon. Tarvitaan kielellistä joustavuutta työelämässä myös muilla aloilla. Ja ennen kaikkea – moninaisuus on tunnistettava yhteiskunnassa ja työelämässä rikkautena sen sijaan, että kiinnitetään pelkästään huomioita yhden (tai kahden tietyn) kielen puutteellisuuteen tai puuttumiseen.

Toimiva monikielisyys edellyttää myös asennemuutosta. Meidän kaikkien on annettava tilaa kielelliselle vajavaisuudelle, sanalliselle hapuilulle, kielten välillä olemiselle. Meidän on löydettävä uusia tapoja kommunikoida ja toimia myös silloin kun yhteistä kieltä ei ole. Meidän on uskallettava kohdata toisia, vaikka emme pystyisi ilmaisemaan itseämme ja ajatuksiamme sillä tavalla kuin toivoisimme.

Satakielikuukauden teemat ovat tänä vuonna monikielisyyden ja äidinkielen lisäksi kääntäminen ja tulkkaaminen. Vaikka näitä teemoja voi käsitellä ja ymmärtää erikseen, on vaikea kuvitella yhtä ilman toista. Monikielinen yhteiskunta, jossa kaikilla on oikeus omaan äidinkieleen, tarvitsee kääntäjiä ja tulkkeja monikielisyyden varmistamiseksi sekä yhdenvertaisuuden toteutumiseksi. Kaikille Suomeen tuleville ja Suomessa asuville on tarjottava yhdenvertaiset mahdollisuudet tulla ymmärretyksi ja kohdatuksi ihmisinä – kieli- ja kulttuurieroista huolimatta. Tulkit ja kääntäjät ovat moniäänisyyden arjen sankareita, jonka avulla voidaan ylittää kielirajoja, kokea uusia maailmoja ja matkustaa sekä ajatuksen tasolla että konkreettisesti.

Satakieliblogissa tutkijat, kirjailijat, taiteilijat ja erilaiset kieli- ja kulttuurikentän toimijat lähestyvät monikielisyyttä, kääntämistä ja tulkkausta eri näkökulmista ja erilaisten kielten kautta. Tervetuloa mukaan keskustelemaan kielten moninaisuudesta, kielirajojen ylittämisestä ja kielten välillä toimimisesta!