Outi Korhonen

Outi Korhonen on taide- ja kulttuurikasvattaja, joka toimii monikielisyyden ja kulttuurisen moninaisuuden edistämiseksi suomalaisella kulttuurikentällä. Hän kirjoittaa, koordinoi projekteja ja toimii myös taiteilijana tai taidekasvattajana projekteissa, joiden voima on erilaisten tekijöiden luovissa kohtaamisissa.

Kirjallisuuden monikielisyyshaasteille on ratkaisuja

Kirjallisuuskentän monikielisyydestä on taas keskusteltu. (HS 20.2, HS 23.2. ja HS 28.2. sekä YLE: Kultakuume 23.2.) Tilanne on monisyinen ja yksinkertaistuu keskustelussa helposti. Suomen kirjallisuusinstituutiot huomioivat kyllä maahanmuuttajakirjailijoita ja useat niistä myös silloin, kun kirjoituskieli ei ole suomi tai ruotsi. Toiminnalle on kuitenkin myös esteitä. Motivaatiota asian huomioimiseen on kirjallisuuskentällä kuitenkin koko ajan enemmän ja siksi esteitä on myös mahdollista purkaa.

Suomen Kirjailijaliiton kielirajoitusta jäsenkriteerinä on usein perusteltu erikielisten kirjailijoiden tuotannon arvioinnin ongelmilla. Olemme Kulttuuria kaikille -palvelun kautta toiminnanjohtaja Rita Paqvalénin kanssa koonneet tietoa ei-valtakielisten kirjailijoiden asemasta pohjoismaisissa kirjallisuusinstituutioissa ja mm. siitä, miten eri kielillä kirjoittavien kirjailijoiden arviointi on ratkaistu. Norjassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Islannissa paikallinen kirjailijaliitto hyväksyy jäsenikseen myös muilla kuin valtakielellä kirjoittavia kirjailijoita.

Norjassa ja Ruotsissa uusien jäsenten valinnassa käytetään ulkopuolisia arvioijia. Erikielisten kirjailijoiden arviointiin on olemassa sovittu rutiinikäytäntö ja kirjailijaliitot jakavat tietoa kielikohtaisista asiantuntija-arvioijista valtion taidehallinnon kanssa myös apurahapäätösten helpottamiseksi. Islannissa riittää, jos tarjolla on käännös kielelle, jota joku arvioijista ymmärtää. Tanskassa jäsenyyden ehto perustuu maassa saatavilla olevien kirjojen tekijänoikeuksien omistamiseen eikä rajoitusta alkuperäiseen kirjoituskieleen nähden ole kirjailijaliitossa sielläkään, valtion apurahoissa sen sijaan kyllä.

Tietoa arvioijista on helppo jakaa ja tekstit kulkevat ketterästi tiedostoina maasta toiseen. Käytännön ongelmat on mahdollista ratkaista, jos halutaan.

On hyvä saada kirjallisuuden moninaisuuteen pohjoismaista näkökulmaa – kauempaa katsottuna Suomen kirjailijaliittojen yksikielisyyspolitiikka tuntuu syrjivältä.

Myös saamenkielisen kirjallisuuden tukemisesta Suomen, Ruotsin ja Norjan on kannettava erityistä vastuuta kaikilla kirjallisuuden ja kirjailijoiden tukemisen tasoilla. Tässäkin pohjoismainen yhteistyö tarjoaa tärkeitä mahdollisuuksia.

Monikielisyyden luova käsitteleminen johtaa myös uusiin mahdollisuuksiin, joka tukee myös maan valtakielisen kirjallisuuden leviämistä. Esimerkiksi Ruotsissa toimiva arabiankielinen lastenkirjallisuuskustantamo Dar Al-Muna on löytänyt tuntuvat eurooppalaiset markkinat ruotsalaisen lastenkirjallisuuden arabiankielisille käännöksille.

Suomalaisissa organisaatioissa kirjallisuuskentän monikielisyys on jo havaittu. Taiteen edistämiskeskuksen tuet ovat avoinna kirjoituskielestä riippumatta ja kirjallisuuden vientiorganisaatio FILI on toiminnassaan nostanut myös ei-valtakielisiä kirjailijoita. Tekijänoikeusorganisaatio Sanasto reagoi nopeasti ja joustavasti huomattuihin rajoituksiin, joita tuli esiin asiasta kysyessämme. Sääntöjä ja tiedotusta on korjattu nykytilannetta heijastaviksi lainauskorvauksien osalta.

Kun paljonkin julkaisseet kirjailijat ovat suurten kirjailijaliittojen ulkopuolella, ongelmana onkin ollut usein tiedon puute erilaisista ammattiin kuuluvista oikeuksista. Monet tukimuodot Suomenkin kirjallisuuskentällä ovat itse asiassa avoinna myös ei-valtakielisille kirjailijoille, mutta tieto asiasta ei tavoita verkostojen ulkopuolelle jääviä kirjailijoita.

Pohjoismaisten kirjallisuusinstituutioiden kokemuksia monikielisyyden kohtaamisessa jaetaan Literature without borders -seminaarissa Pohjoismaisella kulttuuripisteellä 18.3.2016. Ratkaisujaan esittelevät kirjallisuuden tukiorganisaatioiden edustajat eri Pohjoismaista. Seminaarin tarkoituksena on yhdistää voimia moninäkökulmaisemman, nykytodellisuutta rikkaasti heijastavan pohjoismaisen kirjallisuuskentän vahvistamiseksi. Saman päivän iltana ensisijaisesti Sivuvalo-projektin koordinoimalla FR33 MHZ Mutanttikieltä -runoklubilla kuullaan erikielisten kirjailijoiden tekstejä Suomesta ja muista Pohjoismaista. Iltaa tukee myös Suomen kirjailijaliitto.

Toivon, että hyvin alkanut yhteistyö saa jatkoa ja monikielisyys muuttuu Suomessakin uhasta mahdollisuudeksi.

Risto Keskinen

Risto Keskinen työskentelee varhaiskasvatuksen asiantuntijana Helsingin kaupungin varhaiskasvatusvirastossa.Hänen tehtäviin kuuluu tukea ja ohjata varhaiskasvattajia pedagogisen monimuotoisuuden, kuten kielellisen ja kulttuurisen monimuotoisuuden asioissa sekä ympäristövastuullisuuteen kannustamisessa. Näihin liittyy olennaisesti myös leikki, johon liittyviä asioita pohdiskelen yhdessä muiden toimijoiden kanssa pääkaupunkiseudun yhteisessä  ’Leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen’ -hankkeessa. Hän avustaa myös leikkipuistotoiminnan ja perhepäivähoidon esimiehiä heidän toiveidensa mukaan.

Kaikki tarvitsevat monikielisyyskasvatusta varhaislapsuudesta lähtien

Perheet ovat monessa suhteessa erilaisia: kokoonpano, ravinto, asuminen, ammatit, harrastukset, uskonnot ja niin edelleen. Jopa samassa perheessä kasvaneiden sisarusten perheet eroavat toisistaan yllättävän paljon. Nyky-ydinperhe ei voi selvitä kasvatustehtävästään ilman toisten tukea. Tukea voi saada esimerkiksi muilta perheiltä sekä tutustumalla erilaisiin tapoihin olla ja toimia perheinä ja vanhempina. Varhaiskasvattajien tehtävä on auttaa perheitä ymmärtämään lasten ja perheiden moninaisuutta – ja jopa nauttimaan siitä.

Kielet ovat vain yksi monimuotoisuuden muoto. Peruskoulun ansiosta monikielisyys koskee jo kaikkia. Kukaan ei voi välttyä vanhempana, työssä, harrastuksissa eikä kuluttajana edes jonkin asteisesta useampaan kieleen turvautumisesta. Monikielisyyden ensimmäinen aste on tunnistaa muun kielen olemassaolo ja toinen tunnustaa sen olemisen oikeus.

Varhaiskasvattajaa kielten kirjo haastaa harjoittamaan pedagogista monimuotoisuutta. Onneksi kielten kanssa selviämisestä on ihmiskunnalla pitkä kokemus Baabelin tornista lähtien ja lukuisia koeteltuja toimintamalleja. Parhaita ovat ne, joista on iloa kaikille lapsille, ettei tarvita erikseen räätälöityä klinikkaopetusta ihan joka lähtöön.

Satakielikuukauden 2016 kunniaksi Monikielinen kirjasto, VKK-Metro ja Helsingin varhaiskasvatusvirasto kehittivät yhden monikielisyyskasvatuksen mallin: Lapsiryhmän vanhempia pyydetään kotona lukemaan lapsilleen samoihin aikoihin samoja satuja Satudiplomi-kirjalistasta. Jos on erikielisiä lapsia, vanhempia autetaan löytämään sadut omilla äidinkielillään Satudiplomilistasta, jossa on mukana tieto eri kielille käännetyistä satukirjoista. Vanhempia kannustetaan kokoamaan/valmistamaan lastensa kanssa juuri heidän lastaan kiinnostaviin hahmoihin/tilanteisiin liittyvää viitteellistä rekvisiittaa. Vanhempien avulla varhaiskasvattajat paneutuvat siihen, mikä kutakin lasta tarinoissa erityisesti kiehtoo. Tämän jälkeen aikuiset ja lapset rakentavat yhdessä kiinnostavimpien satujen ja lasten omien tarinoiden virittäminä yhteisiä kuvitteellisia leikkimaailmoja.

Kuva: Satudiplomi

Varhaiskasvattajat opettelevat rinta rinnan lasten vanhempien kanssa tulkitsemaan lasten vertaiskulttuurissa tapahtuvaa. He etsivät tilanteita heittäytyäkseen itse leikilliseen vuorovaikutukseen. He auttavat lapsia leikkiryhmiin liittymisessä. He jakavat lasten emotionaalisia kokemuksia leikin kehitysvaiheiden synnyttämien uusien kykyjen ja suhdetaitojen harjoittelussa ja muissa muutostilanteissa. He kannattelevat leikin jatkuvuutta kodeista varhaiskasvatuksen ryhmiin ja päinvastoin, sisätiloista ulos ja takaisin. Eri ilmaisumuotojen tuella he eheyttävät lasten kokemusmaailmoja, omaelämänkerrallista muistia, identiteetin rakentumista, osallisuutta ja elämänhallintaa. Nämä monimuotoisen pedagogiikan periaatteet toimivat olipa sitten lapsiryhmässä äidinkieliä yksi tai useampia.

Elämän tarkoitus ei suinkaan ole onni, joka vaihtelee, vaan maailman muuttaminen sanoiksi. Näin väittää runoilija Rilke. Hän tarkoittanee merkityksiksi muuttamista eli sanojen ohella on kyse myös esimerkiksi merkityksiä kantavista sävelistä, kuvista, rytmeistä ja eleistä. Niinpä Ota koppi -ohjelmassa on pedagogisesti monimuotoisia malleja ja lisääkin on kehitteillä – ei vain sanataiteeseen vaan myös esimerkiksi rakenteluleikkeihin, kuvalliseen ilmaisuun, tanssi- ja musiikkileikkeihin liittyen. Monikielisyys antaa sysäyksen tuoda lisää varhaiskasvatusta varhaiskasvatukseen.

               Marianne Bargum

Marianne Bargum on Suomen PENin varapuheenjohtaja sekä aktiivinen PEN International:in Translation and Linguistic Rights -komiteassa. Hän on tehnyt pitkän uran kustannusmaailmassa mm. ruotsinkielisen Söderströms -kustantamon toimitusjohtajana ja useissa luottamustehtävissä.

Marianne Bargum är viceordförande för Finlands PEN och aktiv inom PEN Internationals Translation and Linguistic Rights-kommitté. Hon har gjort en lång karriär inom förlagsbranschen, bl.a. som VD för Söderströms förlag och genom många förtroendeuppdrag.

[SKROLLA NER FÖR TEXT PÅ SVENSKA]

PEN tukee kääntäjien oikeuksia

Sanan- ja taiteenvapautta kaikkialla maailmassa puolustava, vuonna 1921 perustettu Kansainvälinen PEN (PEN International) on maailman vanhin kansalaisjärjestö sekä maailman suurin kirjallisuusjärjestö. Järjestön alainen Kieli- ja käännöskomitea (Translation and Linguistic Rights Committee) edistää kirjallisuuden kääntämistä, kielten ja kulttuurien vuoropuhelua ja tukee huonossa asemassa olevia kieliä.

Tavoitteidensa saavuttamiseksi PEN julkaisee julkilausumia ja kannanottoja. Kieli- ja käännöskomitea muotoili UNESCO:n vuonna 1996 hyväksymän Yleisen kielellisten oikeuksien julistuksen. Vuonna 2011 komitea tiivisti julistuksen pääkohdat kymmenkohtaiseksi, kielellistä monimuotoisuutta puolustavaksi Gironan manifestiksi kielellisistä oikeuksista. Viime syksynä Kansainvälisen PEN:in yleiskokouksessa julkaistiin Gironan manifestia täydentävä julistus, jossa PEN ottaa kantaa etenkin kirjallisuuden kääntäjien aseman puolesta.

Quebecin julistus kirjallisuuden kääntämisestä ja kääntäjistä julkaistaan nyt Suomen PEN:in kotisivuilla sekä monikielisyyttä juhlistavan Satakielikuukauden blogissa. Julistus löytyy myös englannin kielellä Kansainvälisen PEN:in sivuilta.

Quebecin julistus kirjallisuuden kääntämisestä ja kääntäjistä

1. Kirjallisuuden kääntäminen on intohimoista työtä. Edistämällä avoimuutta, rauhaa ja vapautta sekä toimimalla epäoikeudenmukaisuutta, suvaitsemattomuutta ja sensuuria vastaan, kääntäminen kutsuu dialogiin maailman kanssa.
2.  Kaikki kulttuurit eivät ole tasa-arvoisia kääntämisen suhteen. Jotkin kulttuurit kääntyvät valinnasta, toiset pakosta. Kääntäminen on avain kielten ja kulttuurien suojelemiseen.
3. Vaikka kääntäjät kunnioittavat kirjailijoita ja alkuperäistekstejä, ovat he luovia kirjoittajia itsekin. He eivät vain tuota uudelleen kirjallista työtä, vaan kehittävät teosta edelleen laajentamalla sen olemassaoloa maailmassa. Kääntäjät eivät vain välitä viestiä: vaikka he puhuvat toisen nimissä, ääni on heidän omansa. Erityisesti kääntäjät toimivat kulttuurisen monimuotoisuuden hyväksi pysymällä uskollisina marginalisoiduille kirjailijoille, kirjallisille tyyleille ja sosiaalisille ryhmille.
4. Kääntäjien oikeuksia täytyy suojella. Hallituksien, kustantajien, median ja työnantajien – kaikkien on kunnioitettava kääntäjien asemaa ja tarpeita, annettava arvoa heidän nimilleen, tarjottava oikeudenmukainen korvaus tehdystä työstä sekä kunnialliset työolosuhteet – niin painoviestinnässä kuin digitaalisessa mediaympäristössä.
5. Kääntäjien fyysinen turvallisuus ja ilmaisunvapaus on taattava kaikissa olosuhteissa.
6. Kääntäjiä tulee kunnioittaa erityistaitoisina luovina kirjoittajina ja asiantuntijoina, joita on konsultoitava kaikissa heidän työhönsä liittyvissä kysymyksissä. Käännökset kuuluvat heille, jotka niitä luovat.

Quebecissa lokakuussa 2015
Julistuksen käännös: Johanna Sillanpää

————————————————————————-

PEN lyfter fram översättarnas rättigheter

Internationella PEN, som grundades i London år 1921, främjar yttrandefrihet inom litteratur och konst och är den äldsta medborgarorganisationen och den största litteraturföreningen i världen.  PENs Språk- och översättningskommitté (Translation and Linguistic Rights Committee) främjar översättning av litteratur, dialog mellan språk och kultur och stöder särskilt små och trängda språk.

För att uppfylla sina mål utfärdar PEN deklarationer och resolutioner. Språk– och översättningskommittén formulerade UNESCOs Universella deklaration om språkrättigheter år 1996. År 2011 sammanfattade kommittén deklarationen till tio punkter: Girona manifest om språkliga rättigheter som stöder den språkliga mångfalden. På Internationella PENs kongress förra hösten godkändes en deklaration, som komplementerar Girona manifestet och tar ställning för översättarnas situation.

Québecmanifest om översättning av litteratur och om översättarnas rättigheter publiceras nu på Finlands PENs hemsida samt på Satakieli-bloggen, som hyllar flerspråkighet. Manifestet på engelska finns på Internationella PENs hemsida.

Québecmanifest om översättning av litteratur och om översättarnas rättigheter

1. Översättandet av litteratur kräver passion. Genom att främja öppenhet och agera för fred och mot orättvisor, intolerans och censur, inbjuder översättandet till dialog med världen omkring.
2. Alla kulturer är inte jämbördiga när det gäller översättningar. En del kulturer översätter av fri vilja, andra under tvång. Översättandet är en central faktor i arbetet för att beskydda språk och kulturer.
3. Även om översättarna respekterar författarna och originaltexterna, är de också själva skapande konstnärer. De strävar inte enbart till att reproducera ett litterärt verk, utan till att föra verket vidare så att det omfattas av en större värld. Översättarna är inte enbart budbärare, fastän de talar i andras namn, de har också en egen röst. De verkar framför allt till förmån för kulturell diversitet genom att ge röst åt marginaliserade författare, litterära stilar och socialgrupper.
4. Översättarnas rättigheter måste skyddas. Regeringar, förläggare, medier, arbetsgivare – alla måste respektera översättarnas status och behov, lyfta fram deras namn och ge dem en rättvis ersättning och skäliga arbetsvillkor – i alla former av tryckta och digitala medier.
5. Översättarnas fysiska säkerhet och yttrandefrihet måste alltid garanteras.
6. I deras egenskap av kreativa författare med speciella färdigheter och kunskaper, skall översättarna visas respekt och konsulteras i alla frågor som rör deras arbete. Översättningarna tillhör dem som skapat dem.

Québec i oktober 2015
Manifestet är översatt av Marianne Bargum

Anna Talasniemi

Anna Talasniemi työskentelee Koneen Säätiössä yliasiamiehenä. Koneen Säätiön kieliohjelman tavoitteisiin kuuluu monikielisyyden edistäminen. Koneen Säätiö järjesti vuonna 2013 osana kieliohjelmaa Monikielisyys ja taide -apurahahaun. Satakielikuukauden 2016 ohjelmassa on monikielisyyttä ja taidetta koskevan Cuporen tekemän selvityksen julkistaminen ja seminaari.

Perjantai-illan harjoitus: musta, musta, musta maa

Heini Lehtonen kirjoittaa Koneen Säätiön Rohkeus-blogissa (12.2.2016) kielitaidosta, kielitiedosta ja monikielisyydestä. Kirjoituksensa lopuksi Lehtonen ehdottaa lukijalle muutamaa harjoitusta oman kielitaidon ja -tiedon lisäämiseksi. Valitsin yhden: ”Yritä saada selvää lehtiartikkelista, televisio-ohjelmasta, runosta tai novellista kielellä, jota omasta mielestäsi osaat vain vähän. Kerro lukemastasi tai kuulemastasi jollekulle. Reflektoi kokemustasi kielitaidostasi.”

Kielistä, joita osaan enemmän kuin muutamia sanoja, osaan vähiten unkaria. Vaikka en juuri ymmärrä kieltä, tykkään lukea unkarinkielistä tekstiä ääneen, maistella kieltä. Mietin, minkä tekstin valitsisin ja kaivan hyllystäni kaksi unkarinkielistä lastenkirjaa. En ymmärrä juuri mitään, mutta ääneenlukeminen on hauskaa.

Haluan valita jonkun lyhyemmän tekstin, kuten runon. Muistan Finnphonica emigrantica -esityksen parin vuoden takaa. Ágnes Kaszás lausui Eino Leinon Mies mieheltä (Férfiak dolga) -runon unkariksi, ja se tuntui luissa ja ytimissä. Etsin tekstin unkariksi ja suomeksi; se on kuitenkin liian synkkä ja taistokas viettääkseni sen kanssa aikaa. Googlaan ’Hungarian poetry’. Mieluusti valitsisin nykyrunoutta, mutta unkarilaisen runoilijan Mihály Babitsin (1883–1941) Fekete ország -runon nimessä olevat sanat tuntuvat tutuilta. En tosin muista mitä sanat tarkoittavat. Voisinko jopa ymmärtää tästä jotain? Tuntuu, että olen unohtanut unkarin kokonaan.

Kuuntelen runon teatteriryhmä Krétakörin laulamana ja samalla lausun sitä itse. Näen runon alun englanninkielisenä käännöksen, ja tuntuu ihmeelliseltä, että en äsken ymmärtänyt runon nimeä, Musta maa. Ymmärrän muutaman muunkin sanan, kuten ’ember’, ihminen, ’ház’, talo, ’világ’, maailma.

Ihastun ’fekete’-sanaan. Miten sana ’musta’ voikaan kuulostaa noin lystikkäältä? Eino Leino oli minusta synkkää, ja nyt valitsen runon, jossa toistetaan koko ajan ”musta, musta, musta”. Onko tämä vuosisadan alun Paint it black? Arvelen, että Musta maa -runon sisältö on yhteiskunnallisempi. Ymmärrän myös sanan ’vér’, veri. Hurmeinen ja synkkä, kuten Férfiak dolga? Kieli kuulostaa hauskalta kuin lastenloru, mutta sisältö ei taida olla hauska. Yhdistelmästä tulee epämiellyttävä olo.

Babits on kuuluisa runoilija, mutta löydän huonosti tietoa runosta muuten kuin unkariksi. Osa runosta on helppo ymmärtää sanakirjan kanssa, mutta noin puolet jää minulta pimentoon. Google Translate ei ole parhaimmillaan unkarin kanssa.

Yhden avaimen runoon tuo teatteriryhmä Krétakör. You Tubesta löytyvä laulettu runo on ilmeisesti osa Arpád Schillingin ohjausta vuodelta 2004, FEKETEország, BLACKland. Babitsin runo on antanut nimensä teokselle, joka on ”modernin maailman metafora; maailman, joka on täynnä korruptiota, murhia, lasten hyväksikäyttöä, itsemurhia, väkivaltaa, saasteita ja sotia, ja jossa naurettava on todellista ja todellinen elämä absurdia”.

Silmäni osuvat lastenkirjaan, jota hetki sitten luin ymmärtämättä juuri mitään. Nyt tajuan heti kirjan otsikon Ha én felnőtt volnék, Jos olisin aikuinen. Aikuisena tässä monella tavalla mustassa ja synkässä maailmassa jään hämmästelemään, kuinka nopeasti kieli aktivoituu ja miten Heinin kieliharjoitus toi iloa ja ymmärrystä – valitsemani tekstin synkistä teemoista huolimatta. Opin uutta Unkarin kirjallisuuden historiasta, seikkailin Euroopan historiassa, mietin Unkarin ja Euroopan nykyistä poliittista tilannetta, koetin muistaa minkä Krétakörin esityksen näin Unkarissa asuessani (en muista!). Mustasta maasta ja maailmasta kertova runo teki perjantai-illastani tavallista värikkäämmän.

Polina Kopylova

Polina Kopylova on Suomessa asuva pietarilaissyntyinen kirjailija, runoilija ja kahdella kielellä kirjoittava vapaa toimittaja.

Mistä kääntäjä kääntää? 

Muistan elävästi ensimmäisen kääntäjäkokemukseni kielipainotteisessa koulussa: englannin kielen opettajamme ehdotti kokeilemaan lorujen kääntämistä venäjäksi. Tehtävä osoittautui haastavaksi palapeliksi. Lähdekielen ”palat”, eli sanat, eivät millään tahtoneet sopia venäjänkieliseen runkoon. Rytmi takkuili eikä riimejä löytynyt. Se tunne, this feeling, это чувство, kun ymmärrän itse tekstiä, mutten millään pysty siirtämään kokemusta toisen kielen sanoihin!

Toinen kosketukseni kääntämiseen tapahtui ensimmäisessä työpaikassani: nuorena media-assistenttina avustin kaksikielisten kirjojen toimittamisessa. Kyseessä olivat Venäjän kuuluisimman runoilijan Aleksandr Pushkinin käännökset englannin kielelle. Kääntäjänä toimi erittäin kokenut ja Pushkiniin rakastunut kääntäjä ja kustantaja Antony Wood.

Aleksandr Pushkinilla (1799–1837) oli itsellään mainio kielipää, venäläisenä aatelisena hän oli täysin kaksikielinen. Hänen toisena kielenään oli ranskan kieli – Euroopan vanhimpia kulttuurikieliä. Hänen roolinsa venäläisen kirjallisuuden kehittämisessä on verrattavissa Aleksis Kiven rooliin suomalaisessa kulttuurissa: hän kohensi silloin nuoren venäläisen kansallisen kirjallisuuden tasoa maailman tasolle tuomalla siihen tarinat, genret ja kerrontatavat, jotka olivat jo satoja vuosia olleet käytössä eurooppalaisessa kirjallisuudessa.

Hän ei ollut pelkkä oppilashenkinen matkija. Hän toimii maailman kirjallisuuden aarreaitan avaajana, mikä oli tuolloin 200 vuotta sitten Venäjällä täysin tarpeen. Pushkin oli kulttuurien metakääntäjä, joka osasi siirtää kulttuurista toiseen kokonaisen ehjän maailman, eikä pelkkää tekstiä.

Pushkiniin ja hänen kirjalliseen perintöönsä liittyy kuitenkin eräs arvoitus: hänen teoksiaan on mahdotonta kääntää muille kielille. Tai onhan se teknisesti mahdollista, mutta englanniksi käännettynä Pushkin kuulostaa Shakespearelta ja menettää ainutlaatuisuuttaan. Ranskaksi Pushkin muistuttaa Molièrea. Ja niin edelleen.

Proosan kanssa maailman siirtäminen tuntuu ehkä helpommalta kuin runoudessa. Runous asettaa haasteita sen verran, että monien maineikkaidenkin kääntäjien mielestä runoutta ei yksinkertaisesti voi kääntää toiselle kielelle sataprosenttisesti, eli kaikkine vivahteineen: joku detalji, nyanssi tai sointu aina jää pois matkalla kielestä toiseen.

Itse olen runoilijana ja kääntäjänä otollisessa tilanteessa: kahden kielen ja kulttuurin osaaminen antaa minulle mahdollisuuden verrata alkuperäistä tekstiä ja käännöstä. Havannoista tärkein lienee se, etteivät merkitykset ainoastaan jää käännöksestä pois vaan ne myös muuttuvat. Lisämerkityksiäkin tulee; runon erikielinen versio näkyy ikään kuin toisesta näkökulmasta kuun pimeän puolen tapaan.

En voi puhua toisten runoilija-kollegoideni puolesta, mutta itse käsittelen runoa moniulotteisena taiteellisena ilmiönä, joka syntyy ”siellä jossain” Platonin idean tapaan, alkeellisena värähdyksenä, taustalla välttämätön ilmaisun tarve. Alussa se orastaa mielessä yksittäisinä loppusointuna, irtonaisina kielikuvina, sykkii sanattomana huminana, hetkellisinä tunteina ja kokemuksina, joiden lopullinen ilmaisumuoto on vielä epäselvä.

Seuraavassa vaiheessa runo pakkautuu sanoihin kuin musiikki mp3-formaattiin: osa hienoista vivahteista ja nonverbaalisista viesteistä jää lukijan arvioitavaksi. Kirjoitettu runo on näin ollen kuin alkuperäisen idean heijaste, projektio ja supistettu versio.

Tarkka ja innostunut lukija pystynee kuulemaan sanojen takaa runon alkuperäistä hengitystä – ja samaan on pystyttävä ammattinsa puolesta kääntäjänkin. Näin ollen kääntäminen ei ole alkuperäisen tekstin kertomista toisen kielen sanoin, vaan alkuperäisen idean projisointia toiseen kieleen ja kulttuuriin, sen tulkitseminen ja ikuistaminen sanalliseen muotoon, joka on tasavertainen alkuperäisen tekstin kanssa.

Haastava, mutta erittäin palkitseva työ, sanoisin.

Viola Parente-Čapková & Antonio Parente

Viola Parente-Čapková, FT, Prahan Kaarlen yliopiston dosentti, toimii kirjallisuudentutkijana Turun yliopistossa, tällä hetkellä kansainvälisessä Travelling Texts -projektissa. Hän on kirjoittanut kaksi monografiaa sekä lukuisia artikkeleita eri kielillä ja toiminut myös kääntäjänä ja tulkkina suomesta, englannista ja italiasta tšekkiin.

Antonio Parente on Suomessa asuva italialainen kääntäjä. Hän on kääntänyt runoutta, proosaa, näytelmiä, elokuvia sekä muita tekstityyppejä eri kieliltä italiaan. Hän on italiantanut yli sadan suomalaisen runoilijan tuotannon ja julkaissut useita käännösantologioita. Vuonna 2004 hän sai Viola Parente-Čapkován kanssa Valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon.

[Suomenkielinen tiivistelmä blogikirjoituksen lopussa] 

Episodi poetici

“Il flauto magico / che ci lega ai toni / bellezza e futuro / sono certamente i più forti.” Questi efficaci versi, tratti dall’antologia a cura di Tommi Parkko intitolata Runokohtauksia (Episodi poetici, Robustos 2015), mostrano come la poesia sia una magia linguistica che valica i limiti, pur fregiandosi di uno status diverso in culture e ambienti linguistici diversi. La poesia è considerata la più efficace risorsa linguistica, capace di estendersi oltre i limiti raggiunti dalle altre forme di espressione.

                      Sembrerebbe inutile sottolineare l’impossibilità di trasmettere questa magia linguistica in un’altra lingua, così come di trasferirvi una poetica originata in lingue e contesti specifici. Nonostante ciò è importante non rinunciare alla ricerca di modi per trasmettere l’incanto poetico da una lingua all’altra, se non altro come forma di arricchimento dell’espressione poetica della cultura verso la quale si traduce. Ed è proprio questo ciò cerchiamo di fare, da più di vent’anni, traducendo principalmente dal finlandese in italiano e in ceco, e partecipando anche a progetti inversi (dalle nostre lingue madri al finlandese). Il nostro interesse è derivato soprattutto dalla curiosità di riuscire a capire in che senso la poesia possa essere considerata universale, cosa sia necessario mediare e tradurre, quale traduzione “funzioni”, come trasporre in un’altra lingua elementi extra-linguistici quali la musicalità, e come porsi di fronte al multilinguismo nella traduzione di un testo poetico.

                      Due anni fa, ci fu offerta la preziosa opportunità di partecipare come prefatori alla fase finale di un progetto molto importante, l’antologia succitata. Il gruppo di lavoro di questo progetto, il primo nel suo genere in Finlandia, coordinato da Marja Mäenpää, (2011–2015) consisteva di dieci poeti residenti in Finlandia ma nati all’estero, e di sei poeti di Turku, che hanno tradotto i testi in finlandese, spesso senza conoscere le lingue originali.

Alcuni dei gruppi di lavoro, pertanto, si sono avvalsi della collaborazione di “interpreti culturali”, persone di fiducia dei poeti e conoscitori sia della lingua originale sia del finlandese, capaci quindi di comprenderne anche la tradizione letteraria e culturale. Tradurre si è rivelata una attività dialogica sotto molti punti di vista, e su piani diversi, come è risultato subito evidente durante i loro incontri e le loro discussioni. Questo prestigioso progetto di traduzione poetica rimette in discussione e sotto una nuova luce i limiti culturali, linguistici e molti altri ancora. Gli Episodi poetici sono stati un’esperienza unica, sia per gli effettivi partecipanti sia per noi, e probabilmente lo sarà anche per i lettori di questa antologia. Inutile dire che, in questo momento, si evidenzia con maggior urgenza la necessità di progetti simili.

***********************************************************************

SUOMEKSI:

Runous on kielellistä magiaa, jota on mahdotonta välittää sellaisenaan toiselle kielelle. Siitä huolimatta sitä täytyy yrittää, mitä olemme jo kauan tehneet ja aiomme tehdä jatkossakin. Kaksi vuotta sitten saimme ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua hyvin tärkeän projektin loppuvaiheeseen kirjoittamalla esipuheen Tommi Parkon toimittamaan Runokohtauksia -suomennosantologiaan, joka syntyi monikielisen runohankkeen tuloksena. Ensimmäinen laatuaan oleva työryhmähanke koostui kymmenestä eri kielillä kirjoittavasta ulkomaalaistaustaisesta runoilijasta, turkulaisista runoilijoista, jotka suomensivat heidän tekstejään, sekä ns. kulttuuritulkeista. Juuri nykyään tarvittaisiin enemmän tällaisia hankkeita.

Annika Pasanen

Olen kielentutkija, fennougristi ja vähemmistökieliaktivisti. Väitöstutkimukseni (Pasanen 2015) käsitteli inarinsaamen kielen revitalisaatiota eli elpymistä ja elvyttämistä. Asun Inarissa ja työskentelen erilaisissa tutkimus- ja kielenelvytyshankkeissa. Olen paneutunut opinnoissani ja töissäni erityisesti saamelaiskieliin ja Venäjän vähemmistökieliin.

Aanaar – Anár – Aanar – Inari
Nelikielisyyden arkea, eksotiikkaa ja päänvaivaa

Tapasin kerran Ivalossa turistin. Keski-ikäinen suomalaisnainen ei valokuvannut poroa, vaan kunnan pääkirjaston seinässä olevaa tekstiä: KIRJASTO GIRJERÁDJU KIRJERÁÁJU ǨE’RJJPÕRTT. Nähdessäni minut hän syöksähti luokseni. Oliko hän ymmärtänyt oikein, että Inarissa on neljä kieltä? Ovatko ne virallisia? Miten on mahdollista, että hän, sivistynyt ihminen ei ole koskaan kuullut sitä? Miksei näin ainutlaatuisesta asiasta pidetä ääntä?

Minua tämä ei enää kuohuttanut. Olin kotoisin etelästä, mutta asuin Inarissa ja tein tutkimusta inarinsaamen kielen elpymisestä. Olin paatunut siihen, että kunnassamme on neljä virallista kieltä, jotka näkyvät kirjaston seinässä, kunnantalon ja terveyskeskuksen ovikylteissä. Ne mainitaan juhlapuheissa ja niillä julkaistaan tietyt viralliset ilmoitukset. Melko puisevaa – ei niin sanoakseni erityisen seksikästä.

Inarin neljästä kielestä kolmen olemassaolo tänä päivänä ei ole itsestäänselvyys. Kaikki saamen kielet ovat uhanalaisia, erityisesti inarinsaame ja koltansaame, joita maailmassa puhutaan lähinnä Inarin kunnassa. 1900-luvun mittaan suomen kieli muodostui Inarin pääkieleksi. Saamen kieli menetettiin monessa suvussa. 1980-luvulta alkaen tätä kehitystä vastaan alettiin taistella tietoisen kielenelvytyksen keinoin. Saamen kielten puhujia on nyt yhä enemmän lasten, nuorten ja työikäisten parissa, koska kielistä ruvettiin pitämään ääntä.

Kielipesiä eli saamenkielisiä kielikylpyryhmiä lapsille, omakielistä aineopetusta, kielenopetusta kouluissa ja kursseilla, intensiivikoulutusta aikuisille, vanhempien kielenpuhujien osallistamista kielimestari-oppilas-harjoittelun avulla. Kirjoja, lehtiä, rap-musiikkia, cover-iskelmiä, nuortenohjelmaa, lastenohjelmaa, kuoroa, kieliteknologiaa, lyhytfilmejä, t-paitoja. Kun pieni kieli alkaa nousta, on kiire. Hetkessä pitäisi kuroa umpeen kadotettujen sukupolvien kuilu, modernisoida oma kieli ja samaan aikaan pitää kiinni ikiaikaisesta. Kielenelvytys ei ole projekti, se on vähemmistökielen jatkuvaa arkipäivää.

Saamelaisten mahdollisuuksia kieltensä vahvistamiseen, elvyttämiseen ja takaisin ottamiseen ylläpitää mm. vuonna 1992 voimaantullut ja vuonna 2004 uudistunut saamen kielilaki. Laki takaa saamenkieliselle saamelaiselle oikeuden saada mm. kunnallisia palveluita saamen kielellä. Millä tahansa kolmesta saamesta. Jos inarinsaamenkielinen inarinsaamelainen vaatii palvelua Kelassa tai terveyskeskuslääkärillä omalla kielellään, Kela tai kunta on velvollinen järjestämäään paikalle inarinsaamenkielisen työntekijän tai tulkin. Käytännössä esimerkiksi inarinsaamenkielisiä lääkäreitä ei ole, ja harva haluaa vapaaehtoisesti hoitaa henkilökohtaisia asioitaan tulkin välityksellä.

Viranomaisten näkökulmasta nelikielisyys voi näyttäytyä melkoisena päänvaivana. Pula saamenkielisistä opettajista, lastentarhaopettajista, lähihoitajista, lääkäreistä, asiakaspalvelijoista ja viranomaisista on huutava. Yhä tärkeämmäksi kielilain suomaksi mahdollisuudeksi on noussut kunnan ja valtion työntekijöiden oikeus opiskella saamen kieltä palkallisesti. Tehokkaampaa kuin jäädä odottelemaan inarinsaamen puhujan kouluttautumista lääkäriksi, on kouluttaa lääkäri inarinsaamen puhujaksi.

Ivalon kirjaston seinästä kiihtynyt turisti oli oikeassa. Nelikielisyydessä olisi aihetta juhlaan. Asia jäi vaivaamaan minua siinä määrin, että kirjoitin yleisönosastokirjoituksen paikallislehteen. Myöhemmin kirjoitin väitöskirjan. Vielä ei ole järjestetty Inarin monikielisyysfestivaaleja, eivätkä kuntaan saapuvaa vastaanota nelikieliset viirit tai riemukaaret. Mutta sehän ei olekaan tärkeintä kielten tulevaisuuden kannalta. Tärkeämpää on se, että Inarin Siwan uusi myyjä puhuu pohjoissaamea ja yksi Ivalon Alkon myyjä inarinsaamea, ja että seurakunnan uusi saamelaispappi opiskelee koltansaamea. Että taas ilmestyi jollain saamen kielellä yksi uusi matematiikankirja ja toisella lastenlevy. Että kolmea saamen kieltä puhutaan joka päivä lisää.

Rita Paqvalén

Rita Paqvalén är litteraturvetare och ordbrukare. Hon är verksamhetsledare för Kultur för alla och en av festivalens arrangörer.

Dialektavund

Mobilitet och flyttar går som en röd tråd genom min och min brors barndom.

Vi flyttade från en stad till en annan, från ett hem till ett annat inom samma stad och familjen bodde periodvis på olika adresser då mamma eller pappa studerade eller arbetade i en annan stad eller ett annat land. I min barndom hann jag bo på många olika hem i Hangö, Sökö, Grankulla och till slut i Ekenäs. Skola bytte jag bara en gång, men min bror hann byta skola två eller tre gånger och bo i såväl Frankrike som Varkaus utöver de ovan nämnda orterna.

Hemmet i min barndom skapades av hemmets seder och gemensamma matstunder samt av de föremål som följde med från ett hem till ett annat, från en stad till en annan. Och sen av språket förstås. Med språket menar jag inte enbart mitt modersmål svenska, utan framför allt vår familjs sätt att tala. Det är en svenska som härstammar i min mors barndom i Tölö, min fars i Grankulla och deras gemensamma studietid i Åbo. Genom det språk som talades i vårt hem, uttryckte vi vår familjs geografiska och sociala rötter.

Språket ledde till en tid och ett rum som var någon annanstans än där vi befann oss.
Genom mitt sätt att tala var jag en särling – inte minst i Ekenäs som vi flyttade till när jag var tio. Jag hann bo i Ekenäs i nio år, men lärde mig aldrig tala stadens dialekt som var mina skolkamraters gemensamma språk. Även om mitt språkliga utanförskap också gav mig styrka som barn, saknar jag som vuxen förmågan att tala stadens dialekt. Jag saknar ett språk genom vilket jag skulle kunna koppla min egen uppväxthistoria till den konkreta plats jag levde i största delen av min barndom och mina tonår.

Jag avundas många av mina vänner som för längden av ett telefonsamtal kan förvandla sig till en annan, byta kroppsspråk och dialekt, och för ett ögonblick återvända genom språket till den roll och plats som är en del av deras förflutna. Hur många gånger har jag inte sett mina österbottniska vänner genomgå denna metamorfos efter 20¬–30 års bortavaro i Helsingfors, Åbo eller Sverige?

Jag är medveten om att jag idealiserar och nostalgiserar dialekternas kraft. Alltid är en återvändo inte alltid är möjlig eller ens önskvärd, men ändå avundas jag möjligheten att bära platsens minne i språket. Kodväxlingar mellan dialekt och standardspråk handlar inte enbart om förflyttningar i tid och rum, det vidgar också en talares språkliga kompetens och möjliggör ett rikt och nyanserat språk. Möjligheterna att växla mellan olika varianter av ett språk stöder också annan flerspråkighet. Och genom att tala olika språk kan vi – liksom genom dialekter – förflytta oss från en plats, roll och kultur till en annan.

De språk jag talar dokumenterar min historia på olika sätt och bär med sig minnesfragment av olika människor, platser och skeden i mitt liv. Trots att jag inte kan växla mellan olika språkvarianter av svenskan är flerspråkighet i sig viktig för min identitet och mitt välmående. De ger mig en möjlighet att vidga mitt livsrum och växa som människa. Jag är samma människa, men ändå lite annorlunda beroende på om jag talar svenska, finska, engelska eller varför inte, danska.

                                                                            Satakielikuukausitiimi

Kielellinen ja kulttuurinen vuorovaikutus kehittymisen mahdollistajana

Suomea kuvataan kaksikielisenä maana, jossa on kaksi virallista kieltä, mutta todellisuudessa Suomi on hyvin monikielinen. Suomessa puhutaan arviolta yli 150 kieltä Euroopassa puhuttavista noin 225 kielestä. Moni näistä kielistä on suhteellisen uusi Suomessa, mutta monikielisyys ilmiönä on ollut keskeinen osa Suomen historiaa ja identiteettiä. Monikielisyyden pitkää historiaa kuvaa myös lainsäädäntö. Vaikka Suomen laki ei – kuten esimerkiksi Ruotsin – määrittele mitkä Suomessa puhutuista kielistä ovat vähemmistökieliä, on Suomessa kuitenkin monta kieltä (suomen ja ruotsin lisäksi), joiden puhujien kielellisistä oikeuksista säädetään eri laeissa. Näitä ovat esimerkiksi alkuperäiskansankielet eli saamenkielet (koltan-, inarin- ja pohjoissaame), Suomen romanikieli, suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli sekä karjalan kieli.

Ihmiset ovat aina liikkuneet ruuan, työn ja paremman elämän perässä sekä pakoon sotia ja levottomuutta – myös Suomesta ja Suomeen. Suomen ja ruotsin kieli sekä maan monikielinen väestö kertovat paljon Suomen historiasta, kulttuuri- ja kauppasuhteista sekä maailman historiasta ja siihen liittyvistä tapahtumista ja konflikteista. Kielet kuten erilaiset tapakulttuurit ja perinteet kantavat kiehtovalla tavalla mukanaan tarinoita liikkumisesta. Ihmisten liikkuminen ja sen myötä syntynyt kulttuurinen vuorovaikutus ja monikielisyys ovat rikastuttaneet suomalaista kulttuuria ja mahdollistaneet sen kehittymisen sellaiseksi kuin se tunnetaan nykyään. Kulttuurinen ja kielellinen vuorovaikutus maan sisällä ja yli maan rajojen on elinehto maamme taiteellisen, tiedollisen ja taidollisen kehittymisen kannalta.

Suomen monikielisyys on sekä rikkaus ja elinehto että fakta, mutta toimivan monikielisyyden takaamiseksi tarvitaan lakien ja hyvän tahdon lisäksi toimivia kielenopetuksen rakenteita. Monikielisyys edellyttää sitä, että tunnistetaan jokaisen ihmisen oikeus omaan äidinkieleen. Tarvitaan kielipesiä ja kotikielenopetusta, jotta oikeus äidinkieleen toteutuisi sekä kaikille Suomeen tuleville oikeus laadukkaaseen suomen ja/tai ruotsinkielen opetukseen. Tarvitaan rakenteita, joiden kautta Suomessa eri kielillä toimivat taiteilijat, esimerkiksi kirjailijat ja teatterialan ammattilaiset, voisivat työllistyä omalla äidinkielellään omalla alallaan, ja tarvitaan käännöksiä ja tekstityksiä, joiden kautta kaikki Suomessa asuvat voivat tutustua toistensa tuotantoon. Tarvitaan kielellistä joustavuutta työelämässä myös muilla aloilla. Ja ennen kaikkea – moninaisuus on tunnistettava yhteiskunnassa ja työelämässä rikkautena sen sijaan, että kiinnitetään pelkästään huomioita yhden (tai kahden tietyn) kielen puutteellisuuteen tai puuttumiseen.

Toimiva monikielisyys edellyttää myös asennemuutosta. Meidän kaikkien on annettava tilaa kielelliselle vajavaisuudelle, sanalliselle hapuilulle, kielten välillä olemiselle. Meidän on löydettävä uusia tapoja kommunikoida ja toimia myös silloin kun yhteistä kieltä ei ole. Meidän on uskallettava kohdata toisia, vaikka emme pystyisi ilmaisemaan itseämme ja ajatuksiamme sillä tavalla kuin toivoisimme.

Satakielikuukauden teemat ovat tänä vuonna monikielisyyden ja äidinkielen lisäksi kääntäminen ja tulkkaaminen. Vaikka näitä teemoja voi käsitellä ja ymmärtää erikseen, on vaikea kuvitella yhtä ilman toista. Monikielinen yhteiskunta, jossa kaikilla on oikeus omaan äidinkieleen, tarvitsee kääntäjiä ja tulkkeja monikielisyyden varmistamiseksi sekä yhdenvertaisuuden toteutumiseksi. Kaikille Suomeen tuleville ja Suomessa asuville on tarjottava yhdenvertaiset mahdollisuudet tulla ymmärretyksi ja kohdatuksi ihmisinä – kieli- ja kulttuurieroista huolimatta. Tulkit ja kääntäjät ovat moniäänisyyden arjen sankareita, jonka avulla voidaan ylittää kielirajoja, kokea uusia maailmoja ja matkustaa sekä ajatuksen tasolla että konkreettisesti.

Satakieliblogissa tutkijat, kirjailijat, taiteilijat ja erilaiset kieli- ja kulttuurikentän toimijat lähestyvät monikielisyyttä, kääntämistä ja tulkkausta eri näkökulmista ja erilaisten kielten kautta. Tervetuloa mukaan keskustelemaan kielten moninaisuudesta, kielirajojen ylittämisestä ja kielten välillä toimimisesta!