Outi Korhonen

Outi Korhonen on taide- ja kulttuurikasvattaja, joka toimii monikielisyyden ja kulttuurisen moninaisuuden edistämiseksi suomalaisella kulttuurikentällä. Hän kirjoittaa, koordinoi projekteja ja toimii myös taiteilijana tai taidekasvattajana projekteissa, joiden voima on erilaisten tekijöiden luovissa kohtaamisissa.

 

Kirjallisuuden monikielisyyshaasteille on ratkaisuja

Kirjallisuuskentän monikielisyydestä on taas keskusteltu. (HS 20.2, HS 23.2. ja HS 28.2. sekä YLE: Kultakuume 23.2.) Tilanne on monisyinen ja yksinkertaistuu keskustelussa helposti. Suomen kirjallisuusinstituutiot huomioivat kyllä maahanmuuttajakirjailijoita ja useat niistä myös silloin, kun kirjoituskieli ei ole suomi tai ruotsi. Toiminnalle on kuitenkin myös esteitä. Motivaatiota asian huomioimiseen on kirjallisuuskentällä kuitenkin koko ajan enemmän ja siksi esteitä on myös mahdollista purkaa.

Suomen Kirjailijaliiton kielirajoitusta jäsenkriteerinä on usein perusteltu erikielisten kirjailijoiden tuotannon arvioinnin ongelmilla. Olemme Kulttuuria kaikille -palvelun kautta toiminnanjohtaja Rita Paqvalénin kanssa koonneet tietoa ei-valtakielisten kirjailijoiden asemasta pohjoismaisissa kirjallisuusinstituutioissa ja mm. siitä, miten eri kielillä kirjoittavien kirjailijoiden arviointi on ratkaistu. Norjassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Islannissa paikallinen kirjailijaliitto hyväksyy jäsenikseen myös muilla kuin valtakielellä kirjoittavia kirjailijoita.

Norjassa ja Ruotsissa uusien jäsenten valinnassa käytetään ulkopuolisia arvioijia. Erikielisten kirjailijoiden arviointiin on olemassa sovittu rutiinikäytäntö ja kirjailijaliitot jakavat tietoa kielikohtaisista asiantuntija-arvioijista valtion taidehallinnon kanssa myös apurahapäätösten helpottamiseksi. Islannissa riittää, jos tarjolla on käännös kielelle, jota joku arvioijista ymmärtää. Tanskassa jäsenyyden ehto perustuu maassa saatavilla olevien kirjojen tekijänoikeuksien omistamiseen eikä rajoitusta alkuperäiseen kirjoituskieleen nähden ole kirjailijaliitossa sielläkään, valtion apurahoissa sen sijaan kyllä.

Tietoa arvioijista on helppo jakaa ja tekstit kulkevat ketterästi tiedostoina maasta toiseen. Käytännön ongelmat on mahdollista ratkaista, jos halutaan.

On hyvä saada kirjallisuuden moninaisuuteen pohjoismaista näkökulmaa – kauempaa katsottuna Suomen kirjailijaliittojen yksikielisyyspolitiikka tuntuu syrjivältä.

Myös saamenkielisen kirjallisuuden tukemisesta Suomen, Ruotsin ja Norjan on kannettava erityistä vastuuta kaikilla kirjallisuuden ja kirjailijoiden tukemisen tasoilla. Tässäkin pohjoismainen yhteistyö tarjoaa tärkeitä mahdollisuuksia.

Monikielisyyden luova käsitteleminen johtaa myös uusiin mahdollisuuksiin, joka tukee myös maan valtakielisen kirjallisuuden leviämistä. Esimerkiksi Ruotsissa toimiva arabiankielinen lastenkirjallisuuskustantamo Dar Al-Muna on löytänyt tuntuvat eurooppalaiset markkinat ruotsalaisen lastenkirjallisuuden arabiankielisille käännöksille.

Suomalaisissa organisaatioissa kirjallisuuskentän monikielisyys on jo havaittu. Taiteen edistämiskeskuksen tuet ovat avoinna kirjoituskielestä riippumatta ja kirjallisuuden vientiorganisaatio FILI on toiminnassaan nostanut myös ei-valtakielisiä kirjailijoita. Tekijänoikeusorganisaatio Sanasto reagoi nopeasti ja joustavasti huomattuihin rajoituksiin, joita tuli esiin asiasta kysyessämme. Sääntöjä ja tiedotusta on korjattu nykytilannetta heijastaviksi lainauskorvauksien osalta.

Kun paljonkin julkaisseet kirjailijat ovat suurten kirjailijaliittojen ulkopuolella, ongelmana onkin ollut usein tiedon puute erilaisista ammattiin kuuluvista oikeuksista. Monet tukimuodot Suomenkin kirjallisuuskentällä ovat itse asiassa avoinna myös ei-valtakielisille kirjailijoille, mutta tieto asiasta ei tavoita verkostojen ulkopuolelle jääviä kirjailijoita.

Pohjoismaisten kirjallisuusinstituutioiden kokemuksia monikielisyyden kohtaamisessa jaetaan Literature without borders -seminaarissa Pohjoismaisella kulttuuripisteellä 18.3.2016. Ratkaisujaan esittelevät kirjallisuuden tukiorganisaatioiden edustajat eri Pohjoismaista. Seminaarin tarkoituksena on yhdistää voimia moninäkökulmaisemman, nykytodellisuutta rikkaasti heijastavan pohjoismaisen kirjallisuuskentän vahvistamiseksi. Saman päivän iltana ensisijaisesti Sivuvalo-projektin koordinoimalla FR33 MHZ Mutanttikieltä -runoklubilla kuullaan erikielisten kirjailijoiden tekstejä Suomesta ja muista Pohjoismaista. Iltaa tukee myös Suomen kirjailijaliitto.

Toivon, että hyvin alkanut yhteistyö saa jatkoa ja monikielisyys muuttuu Suomessakin uhasta mahdollisuudeksi.

Kirjallisuuden monikielisyyshaasteille on ratkaisuja

Blog, Satakieli Blog Posts

Risto Keskinen

Risto Keskinen työskentelee varhaiskasvatuksen asiantuntijana Helsingin kaupungin varhaiskasvatusvirastossa.Hänen tehtäviin kuuluu tukea ja ohjata varhaiskasvattajia pedagogisen monimuotoisuuden, kuten kielellisen ja kulttuurisen monimuotoisuuden asioissa sekä ympäristövastuullisuuteen kannustamisessa. Näihin liittyy olennaisesti myös leikki, johon liittyviä asioita pohdiskelen yhdessä muiden toimijoiden kanssa pääkaupunkiseudun yhteisessä  ’Leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen’ -hankkeessa. Hän avustaa myös leikkipuistotoiminnan ja perhepäivähoidon esimiehiä heidän toiveidensa mukaan.

Kaikki tarvitsevat monikielisyyskasvatusta varhaislapsuudesta lähtien

Perheet ovat monessa suhteessa erilaisia: kokoonpano, ravinto, asuminen, ammatit, harrastukset, uskonnot ja niin edelleen. Jopa samassa perheessä kasvaneiden sisarusten perheet eroavat toisistaan yllättävän paljon. Nyky-ydinperhe ei voi selvitä kasvatustehtävästään ilman toisten tukea. Tukea voi saada esimerkiksi muilta perheiltä sekä tutustumalla erilaisiin tapoihin olla ja toimia perheinä ja vanhempina. Varhaiskasvattajien tehtävä on auttaa perheitä ymmärtämään lasten ja perheiden moninaisuutta – ja jopa nauttimaan siitä.

Kielet ovat vain yksi monimuotoisuuden muoto. Peruskoulun ansiosta monikielisyys koskee jo kaikkia. Kukaan ei voi välttyä vanhempana, työssä, harrastuksissa eikä kuluttajana edes jonkin asteisesta useampaan kieleen turvautumisesta. Monikielisyyden ensimmäinen aste on tunnistaa muun kielen olemassaolo ja toinen tunnustaa sen olemisen oikeus.

Varhaiskasvattajaa kielten kirjo haastaa harjoittamaan pedagogista monimuotoisuutta. Onneksi kielten kanssa selviämisestä on ihmiskunnalla pitkä kokemus Baabelin tornista lähtien ja lukuisia koeteltuja toimintamalleja. Parhaita ovat ne, joista on iloa kaikille lapsille, ettei tarvita erikseen räätälöityä klinikkaopetusta ihan joka lähtöön.

Satakielikuukauden 2016 kunniaksi Monikielinen kirjasto, VKK-Metro ja Helsingin varhaiskasvatusvirasto kehittivät yhden monikielisyyskasvatuksen mallin: Lapsiryhmän vanhempia pyydetään kotona lukemaan lapsilleen samoihin aikoihin samoja satuja Satudiplomi-kirjalistasta. Jos on erikielisiä lapsia, vanhempia autetaan löytämään sadut omilla äidinkielillään Satudiplomilistasta, jossa on mukana tieto eri kielille käännetyistä satukirjoista. Vanhempia kannustetaan kokoamaan/valmistamaan lastensa kanssa juuri heidän lastaan kiinnostaviin hahmoihin/tilanteisiin liittyvää viitteellistä rekvisiittaa. Vanhempien avulla varhaiskasvattajat paneutuvat siihen, mikä kutakin lasta tarinoissa erityisesti kiehtoo. Tämän jälkeen aikuiset ja lapset rakentavat yhdessä kiinnostavimpien satujen ja lasten omien tarinoiden virittäminä yhteisiä kuvitteellisia leikkimaailmoja.

Satudiploomi

Kuva: Satudiplomi

 

Varhaiskasvattajat opettelevat rinta rinnan lasten vanhempien kanssa tulkitsemaan lasten vertaiskulttuurissa tapahtuvaa. He etsivät tilanteita heittäytyäkseen itse leikilliseen vuorovaikutukseen. He auttavat lapsia leikkiryhmiin liittymisessä. He jakavat lasten emotionaalisia kokemuksia leikin kehitysvaiheiden synnyttämien uusien kykyjen ja suhdetaitojen harjoittelussa ja muissa muutostilanteissa. He kannattelevat leikin jatkuvuutta kodeista varhaiskasvatuksen ryhmiin ja päinvastoin, sisätiloista ulos ja takaisin. Eri ilmaisumuotojen tuella he eheyttävät lasten kokemusmaailmoja, omaelämänkerrallista muistia, identiteetin rakentumista, osallisuutta ja elämänhallintaa. Nämä monimuotoisen pedagogiikan periaatteet toimivat olipa sitten lapsiryhmässä äidinkieliä yksi tai useampia.

Elämän tarkoitus ei suinkaan ole onni, joka vaihtelee, vaan maailman muuttaminen sanoiksi. Näin väittää runoilija Rilke. Hän tarkoittanee merkityksiksi muuttamista eli sanojen ohella on kyse myös esimerkiksi merkityksiä kantavista sävelistä, kuvista, rytmeistä ja eleistä. Niinpä Ota koppi -ohjelmassa on pedagogisesti monimuotoisia malleja ja lisääkin on kehitteillä – ei vain sanataiteeseen vaan myös esimerkiksi rakenteluleikkeihin, kuvalliseen ilmaisuun, tanssi- ja musiikkileikkeihin liittyen. Monikielisyys antaa sysäyksen tuoda lisää varhaiskasvatusta varhaiskasvatukseen.

Kaikki tarvitsevat monikielisyyskasvatusta varhaislapsuudesta lähtien

Blog, Satakieli Blog Posts

               Marianne Bargum

Marianne Bargum on Suomen PENin varapuheenjohtaja sekä aktiivinen PEN International:in Translation and Linguistic Rights -komiteassa. Hän on tehnyt pitkän uran kustannusmaailmassa mm. ruotsinkielisen Söderströms -kustantamon toimitusjohtajana ja useissa luottamustehtävissä.

Marianne Bargum är viceordförande för Finlands PEN och aktiv inom PEN Internationals Translation and Linguistic Rights-kommitté. Hon har gjort en lång karriär inom förlagsbranschen, bl.a. som VD för Söderströms förlag och genom många förtroendeuppdrag.

[SKROLLA NER FÖR TEXT PÅ SVENSKA]

PEN tukee kääntäjien oikeuksia

Sanan- ja taiteenvapautta kaikkialla maailmassa puolustava, vuonna 1921 perustettu Kansainvälinen PEN (PEN International) on maailman vanhin kansalaisjärjestö sekä maailman suurin kirjallisuusjärjestö. Järjestön alainen Kieli- ja käännöskomitea (Translation and Linguistic Rights Committee) edistää kirjallisuuden kääntämistä, kielten ja kulttuurien vuoropuhelua ja tukee huonossa asemassa olevia kieliä.

Tavoitteidensa saavuttamiseksi PEN julkaisee julkilausumia ja kannanottoja. Kieli- ja käännöskomitea muotoili UNESCO:n vuonna 1996 hyväksymän Yleisen kielellisten oikeuksien julistuksen. Vuonna 2011 komitea tiivisti julistuksen pääkohdat kymmenkohtaiseksi, kielellistä monimuotoisuutta puolustavaksi Gironan manifestiksi kielellisistä oikeuksista. Viime syksynä Kansainvälisen PEN:in yleiskokouksessa julkaistiin Gironan manifestia täydentävä julistus, jossa PEN ottaa kantaa etenkin kirjallisuuden kääntäjien aseman puolesta.

Quebecin julistus kirjallisuuden kääntämisestä ja kääntäjistä julkaistaan nyt Suomen PEN:in kotisivuilla sekä monikielisyyttä juhlistavan Satakielikuukauden blogissa. Julistus löytyy myös englannin kielellä Kansainvälisen PEN:in sivuilta.

 

Quebecin julistus kirjallisuuden kääntämisestä ja kääntäjistä

  1. Kirjallisuuden kääntäminen on intohimoista työtä. Edistämällä avoimuutta, rauhaa ja vapautta sekä toimimalla epäoikeudenmukaisuutta, suvaitsemattomuutta ja sensuuria vastaan, kääntäminen kutsuu dialogiin maailman kanssa.
  2.  Kaikki kulttuurit eivät ole tasa-arvoisia kääntämisen suhteen. Jotkin kulttuurit kääntyvät valinnasta, toiset pakosta. Kääntäminen on avain kielten ja kulttuurien suojelemiseen.
  3. Vaikka kääntäjät kunnioittavat kirjailijoita ja alkuperäistekstejä, ovat he luovia kirjoittajia itsekin. He eivät vain tuota uudelleen kirjallista työtä, vaan kehittävät teosta edelleen laajentamalla sen olemassaoloa maailmassa. Kääntäjät eivät vain välitä viestiä: vaikka he puhuvat toisen nimissä, ääni on heidän omansa. Erityisesti kääntäjät toimivat kulttuurisen monimuotoisuuden hyväksi pysymällä uskollisina marginalisoiduille kirjailijoille, kirjallisille tyyleille ja sosiaalisille ryhmille.
  4. Kääntäjien oikeuksia täytyy suojella. Hallituksien, kustantajien, median ja työnantajien – kaikkien on kunnioitettava kääntäjien asemaa ja tarpeita, annettava arvoa heidän nimilleen, tarjottava oikeudenmukainen korvaus tehdystä työstä sekä kunnialliset työolosuhteet – niin painoviestinnässä kuin digitaalisessa mediaympäristössä.
  5. Kääntäjien fyysinen turvallisuus ja ilmaisunvapaus on taattava kaikissa olosuhteissa.
  6. Kääntäjiä tulee kunnioittaa erityistaitoisina luovina kirjoittajina ja asiantuntijoina, joita on konsultoitava kaikissa heidän työhönsä liittyvissä kysymyksissä. Käännökset kuuluvat heille, jotka niitä luovat.

Quebecissa lokakuussa 2015
Julistuksen käännös: Johanna Sillanpää

————————————————————————-

PEN lyfter fram översättarnas rättigheter

Internationella PEN, som grundades i London år 1921, främjar yttrandefrihet inom litteratur och konst och är den äldsta medborgarorganisationen och den största litteraturföreningen i världen.  PENs Språk- och översättningskommitté (Translation and Linguistic Rights Committee) främjar översättning av litteratur, dialog mellan språk och kultur och stöder särskilt små och trängda språk.

För att uppfylla sina mål utfärdar PEN deklarationer och resolutioner. Språk– och översättningskommittén formulerade UNESCOs Universella deklaration om språkrättigheter år 1996. År 2011 sammanfattade kommittén deklarationen till tio punkter: Girona manifest om språkliga rättigheter som stöder den språkliga mångfalden. På Internationella PENs kongress förra hösten godkändes en deklaration, som komplementerar Girona manifestet och tar ställning för översättarnas situation.

Québecmanifest om översättning av litteratur och om översättarnas rättigheter publiceras nu på Finlands PENs hemsida samt på Satakieli-bloggen, som hyllar flerspråkighet. Manifestet på engelska finns på Internationella PENs hemsida.

Québecmanifest om översättning av litteratur och om översättarnas rättigheter

  1. Översättandet av litteratur kräver passion. Genom att främja öppenhet och agera för fred och mot orättvisor, intolerans och censur, inbjuder översättandet till dialog med världen omkring.
  2. Alla kulturer är inte jämbördiga när det gäller översättningar. En del kulturer översätter av fri vilja, andra under tvång. Översättandet är en central faktor i arbetet för att beskydda språk och kulturer.
  3. Även om översättarna respekterar författarna och originaltexterna, är de också själva skapande konstnärer. De strävar inte enbart till att reproducera ett litterärt verk, utan till att föra verket vidare så att det omfattas av en större värld. Översättarna är inte enbart budbärare, fastän de talar i andras namn, de har också en egen röst. De verkar framför allt till förmån för kulturell diversitet genom att ge röst åt marginaliserade författare, litterära stilar och socialgrupper.
  4. Översättarnas rättigheter måste skyddas. Regeringar, förläggare, medier, arbetsgivare – alla måste respektera översättarnas status och behov, lyfta fram deras namn och ge dem en rättvis ersättning och skäliga arbetsvillkor – i alla former av tryckta och digitala medier.
  5. Översättarnas fysiska säkerhet och yttrandefrihet måste alltid garanteras.
  6. I deras egenskap av kreativa författare med speciella färdigheter och kunskaper, skall översättarna visas respekt och konsulteras i alla frågor som rör deras arbete. Översättningarna tillhör dem som skapat dem.


Québec i oktober 2015
Manifestet är översatt av Marianne Bargum

 

 

PEN tukee kääntäjien oikeuksia

Blog, Satakieli Blog Posts

Anna Talasniemi

Anna Talasniemi työskentelee Koneen Säätiössä yliasiamiehenä. Koneen Säätiön kieliohjelman tavoitteisiin kuuluu monikielisyyden edistäminen. Koneen Säätiö järjesti vuonna 2013 osana kieliohjelmaa Monikielisyys ja taide -apurahahaun. Satakielikuukauden 2016 ohjelmassa on monikielisyyttä ja taidetta koskevan Cuporen tekemän selvityksen julkistaminen ja seminaari.

 

Perjantai-illan harjoitus: musta, musta, musta maa

Heini Lehtonen kirjoittaa Koneen Säätiön Rohkeus-blogissa (12.2.2016) kielitaidosta, kielitiedosta ja monikielisyydestä. Kirjoituksensa lopuksi Lehtonen ehdottaa lukijalle muutamaa harjoitusta oman kielitaidon ja -tiedon lisäämiseksi. Valitsin yhden: ”Yritä saada selvää lehtiartikkelista, televisio-ohjelmasta, runosta tai novellista kielellä, jota omasta mielestäsi osaat vain vähän. Kerro lukemastasi tai kuulemastasi jollekulle. Reflektoi kokemustasi kielitaidostasi.”

Kielistä, joita osaan enemmän kuin muutamia sanoja, osaan vähiten unkaria. Vaikka en juuri ymmärrä kieltä, tykkään lukea unkarinkielistä tekstiä ääneen, maistella kieltä. Mietin, minkä tekstin valitsisin ja kaivan hyllystäni kaksi unkarinkielistä lastenkirjaa. En ymmärrä juuri mitään, mutta ääneenlukeminen on hauskaa.

Haluan valita jonkun lyhyemmän tekstin, kuten runon. Muistan Finnphonica emigrantica -esityksen parin vuoden takaa. Ágnes Kaszás lausui Eino Leinon Mies mieheltä (Férfiak dolga) -runon unkariksi, ja se tuntui luissa ja ytimissä. Etsin tekstin unkariksi ja suomeksi; se on kuitenkin liian synkkä ja taistokas viettääkseni sen kanssa aikaa. Googlaan ’Hungarian poetry’. Mieluusti valitsisin nykyrunoutta, mutta unkarilaisen runoilijan Mihály Babitsin (1883–1941) Fekete ország -runon nimessä olevat sanat tuntuvat tutuilta. En tosin muista mitä sanat tarkoittavat. Voisinko jopa ymmärtää tästä jotain? Tuntuu, että olen unohtanut unkarin kokonaan.

Kuuntelen runon teatteriryhmä Krétakörin laulamana ja samalla lausun sitä itse. Näen runon alun englanninkielisenä käännöksen, ja tuntuu ihmeelliseltä, että en äsken ymmärtänyt runon nimeä, Musta maa. Ymmärrän muutaman muunkin sanan, kuten ’ember’, ihminen, ’ház’, talo, ’világ’, maailma.

Ihastun ’fekete’-sanaan. Miten sana ’musta’ voikaan kuulostaa noin lystikkäältä? Eino Leino oli minusta synkkää, ja nyt valitsen runon, jossa toistetaan koko ajan ”musta, musta, musta”. Onko tämä vuosisadan alun Paint it black? Arvelen, että Musta maa -runon sisältö on yhteiskunnallisempi. Ymmärrän myös sanan ’vér’, veri. Hurmeinen ja synkkä, kuten Férfiak dolga? Kieli kuulostaa hauskalta kuin lastenloru, mutta sisältö ei taida olla hauska. Yhdistelmästä tulee epämiellyttävä olo.

Babits on kuuluisa runoilija, mutta löydän huonosti tietoa runosta muuten kuin unkariksi. Osa runosta on helppo ymmärtää sanakirjan kanssa, mutta noin puolet jää minulta pimentoon. Google Translate ei ole parhaimmillaan unkarin kanssa.

Yhden avaimen runoon tuo teatteriryhmä Krétakör. You Tubesta löytyvä laulettu runo on ilmeisesti osa Arpád Schillingin ohjausta vuodelta 2004, FEKETEország, BLACKland. Babitsin runo on antanut nimensä teokselle, joka on ”modernin maailman metafora; maailman, joka on täynnä korruptiota, murhia, lasten hyväksikäyttöä, itsemurhia, väkivaltaa, saasteita ja sotia, ja jossa naurettava on todellista ja todellinen elämä absurdia”.

Silmäni osuvat lastenkirjaan, jota hetki sitten luin ymmärtämättä juuri mitään. Nyt tajuan heti kirjan otsikon Ha én felnőtt volnék, Jos olisin aikuinen. Aikuisena tässä monella tavalla mustassa ja synkässä maailmassa jään hämmästelemään, kuinka nopeasti kieli aktivoituu ja miten Heinin kieliharjoitus toi iloa ja ymmärrystä – valitsemani tekstin synkistä teemoista huolimatta. Opin uutta Unkarin kirjallisuuden historiasta, seikkailin Euroopan historiassa, mietin Unkarin ja Euroopan nykyistä poliittista tilannetta, koetin muistaa minkä Krétakörin esityksen näin Unkarissa asuessani (en muista!). Mustasta maasta ja maailmasta kertova runo teki perjantai-illastani tavallista värikkäämmän.

Perjantai-illan harjoitus: musta, musta, musta maa

Blog, Satakieli Blog Posts

Polina Kopylova

Polina Kopylova on Suomessa asuva pietarilaissyntyinen kirjailija, runoilija ja kahdella kielellä kirjoittava vapaa toimittaja.

 

Mistä kääntäjä kääntää? 

Muistan elävästi ensimmäisen kääntäjäkokemukseni kielipainotteisessa koulussa: englannin kielen opettajamme ehdotti kokeilemaan lorujen kääntämistä venäjäksi. Tehtävä osoittautui haastavaksi palapeliksi. Lähdekielen ”palat”, eli sanat, eivät millään tahtoneet sopia venäjänkieliseen runkoon. Rytmi takkuili eikä riimejä löytynyt. Se tunne, this feeling, это чувство, kun ymmärrän itse tekstiä, mutten millään pysty siirtämään kokemusta toisen kielen sanoihin!

Toinen kosketukseni kääntämiseen tapahtui ensimmäisessä työpaikassani: nuorena media-assistenttina avustin kaksikielisten kirjojen toimittamisessa. Kyseessä olivat Venäjän kuuluisimman runoilijan Aleksandr Pushkinin käännökset englannin kielelle. Kääntäjänä toimi erittäin kokenut ja Pushkiniin rakastunut kääntäjä ja kustantaja Antony Wood.

Aleksandr Pushkinilla (1799–1837) oli itsellään mainio kielipää, venäläisenä aatelisena hän oli täysin kaksikielinen. Hänen toisena kielenään oli ranskan kieli – Euroopan vanhimpia kulttuurikieliä. Hänen roolinsa venäläisen kirjallisuuden kehittämisessä on verrattavissa Aleksis Kiven rooliin suomalaisessa kulttuurissa: hän kohensi silloin nuoren venäläisen kansallisen kirjallisuuden tasoa maailman tasolle tuomalla siihen tarinat, genret ja kerrontatavat, jotka olivat jo satoja vuosia olleet käytössä eurooppalaisessa kirjallisuudessa.

Hän ei ollut pelkkä oppilashenkinen matkija. Hän toimii maailman kirjallisuuden aarreaitan avaajana, mikä oli tuolloin 200 vuotta sitten Venäjällä täysin tarpeen. Pushkin oli kulttuurien metakääntäjä, joka osasi siirtää kulttuurista toiseen kokonaisen ehjän maailman, eikä pelkkää tekstiä.

Pushkiniin ja hänen kirjalliseen perintöönsä liittyy kuitenkin eräs arvoitus: hänen teoksiaan on mahdotonta kääntää muille kielille. Tai onhan se teknisesti mahdollista, mutta englanniksi käännettynä Pushkin kuulostaa Shakespearelta ja menettää ainutlaatuisuuttaan. Ranskaksi Pushkin muistuttaa Molièrea. Ja niin edelleen.

Proosan kanssa maailman siirtäminen tuntuu ehkä helpommalta kuin runoudessa. Runous asettaa haasteita sen verran, että monien maineikkaidenkin kääntäjien mielestä runoutta ei yksinkertaisesti voi kääntää toiselle kielelle sataprosenttisesti, eli kaikkine vivahteineen: joku detalji, nyanssi tai sointu aina jää pois matkalla kielestä toiseen.

Itse olen runoilijana ja kääntäjänä otollisessa tilanteessa: kahden kielen ja kulttuurin osaaminen antaa minulle mahdollisuuden verrata alkuperäistä tekstiä ja käännöstä. Havannoista tärkein lienee se, etteivät merkitykset ainoastaan jää käännöksestä pois vaan ne myös muuttuvat. Lisämerkityksiäkin tulee; runon erikielinen versio näkyy ikään kuin toisesta näkökulmasta kuun pimeän puolen tapaan.

En voi puhua toisten runoilija-kollegoideni puolesta, mutta itse käsittelen runoa moniulotteisena taiteellisena ilmiönä, joka syntyy ”siellä jossain” Platonin idean tapaan, alkeellisena värähdyksenä, taustalla välttämätön ilmaisun tarve. Alussa se orastaa mielessä yksittäisinä loppusointuna, irtonaisina kielikuvina, sykkii sanattomana huminana, hetkellisinä tunteina ja kokemuksina, joiden lopullinen ilmaisumuoto on vielä epäselvä.

Seuraavassa vaiheessa runo pakkautuu sanoihin kuin musiikki mp3-formaattiin: osa hienoista vivahteista ja nonverbaalisista viesteistä jää lukijan arvioitavaksi. Kirjoitettu runo on näin ollen kuin alkuperäisen idean heijaste, projektio ja supistettu versio.

Tarkka ja innostunut lukija pystynee kuulemaan sanojen takaa runon alkuperäistä hengitystä – ja samaan on pystyttävä ammattinsa puolesta kääntäjänkin. Näin ollen kääntäminen ei ole alkuperäisen tekstin kertomista toisen kielen sanoin, vaan alkuperäisen idean projisointia toiseen kieleen ja kulttuuriin, sen tulkitseminen ja ikuistaminen sanalliseen muotoon, joka on tasavertainen alkuperäisen tekstin kanssa.

Haastava, mutta erittäin palkitseva työ, sanoisin.

Mistä kääntäjä kääntää?

Blog, Satakieli Blog Posts

Satakielikuukauden klubi-illat

Helsingin kulttuurikeskus on vahvasti mukana jo toista kertaa järjestettävässä Satakielikuukaudessa. Erilaisten esitysten, näyttelyiden, elokuvien ja työpajojen lisäksi Vuotalossa ja Caisassa järjestetään Satakielikuukauden aloitus- ja lopetusklubit.

Tänä vuonna Vuotalossa järjestettävä Satakieliklubi avaa Satakielikuukauden näyttävästi la 20.2. klo 19. Satakieliklubilla kansainväliset runoilijat ja muusikot yhdistävät voimansa ja luovat monikielisen runoillan, jossa eri taidemuodot ja mediat kohtaavat. Illassa nähdään myös uuden Sivuvalo Kanavan audiovisuaalista materiaalia. Tekstejään lukevat Muhaned Durubi arabiaksi, Payam Abdolsamadi persiaksi, Zoila Forss espanjaksi, Aya Chalabee arabiaksi, Daniel Bencomo espanjaksi ja Outi Korhonen suomeksi. Musiikista vastaavat Moritz Cartheuser ja Josué Moreno. Illan juontaa Joonatan Pitkänen, jolta nähdään myös Spoken Word -osuus englanniksi. Teksteistä on käännökset suomeksi tai englanniksi. Klubi-illan järjestäjät ovat Sivuvalo and Helsingin kulttuurikeskus.

Satakielikuukautta päätellään pe 18.3. klo 19 Kulttuurikeskus Caisan Free Megahertz- klubilla, jossa teemana on ”Mutanttikieli”. Esitys koostetaan David Kozman ohjauksessa Romulus Chiciucin elektroniseen äänimaailmaan. Esiintyjinä on Pohjoismaihin muuttaneita ja niissä työskenteleviä eri kielisiä runoilijoita sekä kotimaisia suomen-, ruotsin- ja saamenkielisiä runoilijoita. Caisaan ja Helsinkiin heidät tuo Pohjoismaisessa kulttuurikeskuksessa 18.3. järjestettävä “Literature without borders” -seminaari, joka käsittelee erikielisten kirjailijoiden asemaa Pohjoismaissa. Klubi-illan järjestäjät ovat Sivuvalo, Etc (David Kozma and Romulus Chiciuc) and Caisa in cooperation with Suomen Kirjailijaliitto r.y, Finlands svenska författareförening.

 

Satakielikuukauden klubi-illat

News

Viola Parente-Čapková & Antonio Parente

Viola Parente-Čapková, FT, Prahan Kaarlen yliopiston dosentti, toimii kirjallisuudentutkijana Turun yliopistossa, tällä hetkellä kansainvälisessä Travelling Texts -projektissa. Hän on kirjoittanut kaksi monografiaa sekä lukuisia artikkeleita eri kielillä ja toiminut myös kääntäjänä ja tulkkina suomesta, englannista ja italiasta tšekkiin.


A
ntonio Parente on Suomessa asuva italialainen kääntäjä. Hän on kääntänyt runoutta, proosaa, näytelmiä, elokuvia sekä muita tekstityyppejä eri kieliltä italiaan. Hän on italiantanut yli sadan suomalaisen runoilijan tuotannon ja julkaissut useita käännösantologioita. Vuonna 2004 hän sai Viola Parente-Čapkován kanssa Valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon.

[Suomenkielinen tiivistelmä blogikirjoituksen lopussa] 

Episodi poetici

“Il flauto magico / che ci lega ai toni / bellezza e futuro / sono certamente i più forti.” Questi efficaci versi, tratti dall’antologia a cura di Tommi Parkko intitolata Runokohtauksia (Episodi poetici, Robustos 2015), mostrano come la poesia sia una magia linguistica che valica i limiti, pur fregiandosi di uno status diverso in culture e ambienti linguistici diversi. La poesia è considerata la più efficace risorsa linguistica, capace di estendersi oltre i limiti raggiunti dalle altre forme di espressione.

                      Sembrerebbe inutile sottolineare l’impossibilità di trasmettere questa magia linguistica in un’altra lingua, così come di trasferirvi una poetica originata in lingue e contesti specifici. Nonostante ciò è importante non rinunciare alla ricerca di modi per trasmettere l’incanto poetico da una lingua all’altra, se non altro come forma di arricchimento dell’espressione poetica della cultura verso la quale si traduce. Ed è proprio questo ciò cerchiamo di fare, da più di vent’anni, traducendo principalmente dal finlandese in italiano e in ceco, e partecipando anche a progetti inversi (dalle nostre lingue madri al finlandese). Il nostro interesse è derivato soprattutto dalla curiosità di riuscire a capire in che senso la poesia possa essere considerata universale, cosa sia necessario mediare e tradurre, quale traduzione “funzioni”, come trasporre in un’altra lingua elementi extra-linguistici quali la musicalità, e come porsi di fronte al multilinguismo nella traduzione di un testo poetico.

                      Due anni fa, ci fu offerta la preziosa opportunità di partecipare come prefatori alla fase finale di un progetto molto importante, l’antologia succitata. Il gruppo di lavoro di questo progetto, il primo nel suo genere in Finlandia, coordinato da Marja Mäenpää, (2011–2015) consisteva di dieci poeti residenti in Finlandia ma nati all’estero, e di sei poeti di Turku, che hanno tradotto i testi in finlandese, spesso senza conoscere le lingue originali.

Alcuni dei gruppi di lavoro, pertanto, si sono avvalsi della collaborazioRunokohtauksiane di “interpreti culturali”, persone di fiducia dei poeti e conoscitori sia della lingua originale sia del finlandese, capaci quindi di comprenderne anche la tradizione letteraria e culturale. Tradurre si è rivelata una attività dialogica sotto molti punti di vista, e su piani diversi, come è risultato subito evidente durante i loro incontri e le loro discussioni. Questo prestigioso progetto di traduzione poetica rimette in discussione e sotto una nuova luce i limiti culturali, linguistici e molti altri ancora. Gli Episodi poetici sono stati un’esperienza unica, sia per gli effettivi partecipanti sia per noi, e probabilmente lo sarà anche per i lettori di questa antologia. Inutile dire che, in questo momento, si evidenzia con maggior urgenza la necessità di progetti simili.

 

***********************************************************************

SUOMEKSI:

Runous on kielellistä magiaa, jota on mahdotonta välittää sellaisenaan toiselle kielelle. Siitä huolimatta sitä täytyy yrittää, mitä olemme jo kauan tehneet ja aiomme tehdä jatkossakin. Kaksi vuotta sitten saimme ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua hyvin tärkeän projektin loppuvaiheeseen kirjoittamalla esipuheen Tommi Parkon toimittamaan Runokohtauksia -suomennosantologiaan, joka syntyi monikielisen runohankkeen tuloksena. Ensimmäinen laatuaan oleva työryhmähanke koostui kymmenestä eri kielillä kirjoittavasta ulkomaalaistaustaisesta runoilijasta, turkulaisista runoilijoista, jotka suomensivat heidän tekstejään, sekä ns. kulttuuritulkeista. Juuri nykyään tarvittaisiin enemmän tällaisia hankkeita.

Episodi poetici

Blog, Satakieli Blog Posts

Annika Pasanen

Olen kielentutkija, fennougristi ja vähemmistökieliaktivisti. Väitöstutkimukseni (Pasanen 2015) käsitteli inarinsaamen kielen revitalisaatiota eli elpymistä ja elvyttämistä. Asun Inarissa ja työskentelen erilaisissa tutkimus- ja kielenelvytyshankkeissa. Olen paneutunut opinnoissani ja töissäni erityisesti saamelaiskieliin ja Venäjän vähemmistökieliin.

 

Aanaar – Anár – Aanar – Inari
Nelikielisyyden arkea, eksotiikkaa ja päänvaivaa

Tapasin kerran Ivalossa turistin. Keski-ikäinen suomalaisnainen ei valokuvannut poroa, vaan kunnan pääkirjaston seinässä olevaa tekstiä: KIRJASTO GIRJERÁDJU KIRJERÁÁJU ǨE’RJJPÕRTT. Nähdessäni minut hän syöksähti luokseni. Oliko hän ymmärtänyt oikein, että Inarissa on neljä kieltä? Ovatko ne virallisia? Miten on mahdollista, että hän, sivistynyt ihminen ei ole koskaan kuullut sitä? Miksei näin ainutlaatuisesta asiasta pidetä ääntä?

Minua tämä ei enää kuohuttanut. Olin kotoisin etelästä, mutta asuin Inarissa ja tein tutkimusta inarinsaamen kielen elpymisestä. Olin paatunut siihen, että kunnassamme on neljä virallista kieltä, jotka näkyvät kirjaston seinässä, kunnantalon ja terveyskeskuksen ovikylteissä. Ne mainitaan juhlapuheissa ja niillä julkaistaan tietyt viralliset ilmoitukset. Melko puisevaa – ei niin sanoakseni erityisen seksikästä.

Inarin neljästä kielestä kolmen olemassaolo tänä päivänä ei ole itsestäänselvyys. Kaikki saamen kielet ovat uhanalaisia, erityisesti inarinsaame ja koltansaame, joita maailmassa puhutaan lähinnä Inarin kunnassa. 1900-luvun mittaan suomen kieli muodostui Inarin pääkieleksi. Saamen kieli menetettiin monessa suvussa. 1980-luvulta alkaen tätä kehitystä vastaan alettiin taistella tietoisen kielenelvytyksen keinoin. Saamen kielten puhujia on nyt yhä enemmän lasten, nuorten ja työikäisten parissa, koska kielistä ruvettiin pitämään ääntä.

Kielipesiä eli saamenkielisiä kielikylpyryhmiä lapsille, omakielistä aineopetusta, kielenopetusta kouluissa ja kursseilla, intensiivikoulutusta aikuisille, vanhempien kielenpuhujien osallistamista kielimestari-oppilas-harjoittelun avulla. Kirjoja, lehtiä, rap-musiikkia, cover-iskelmiä, nuortenohjelmaa, lastenohjelmaa, kuoroa, kieliteknologiaa, lyhytfilmejä, t-paitoja. Kun pieni kieli alkaa nousta, on kiire. Hetkessä pitäisi kuroa umpeen kadotettujen sukupolvien kuilu, modernisoida oma kieli ja samaan aikaan pitää kiinni ikiaikaisesta. Kielenelvytys ei ole projekti, se on vähemmistökielen jatkuvaa arkipäivää.

Saamelaisten mahdollisuuksia kieltensä vahvistamiseen, elvyttämiseen ja takaisin ottamiseen ylläpitää mm. vuonna 1992 voimaantullut ja vuonna 2004 uudistunut saamen kielilaki. Laki takaa saamenkieliselle saamelaiselle oikeuden saada mm. kunnallisia palveluita saamen kielellä. Millä tahansa kolmesta saamesta. Jos inarinsaamenkielinen inarinsaamelainen vaatii palvelua Kelassa tai terveyskeskuslääkärillä omalla kielellään, Kela tai kunta on velvollinen järjestämäään paikalle inarinsaamenkielisen työntekijän tai tulkin. Käytännössä esimerkiksi inarinsaamenkielisiä lääkäreitä ei ole, ja harva haluaa vapaaehtoisesti hoitaa henkilökohtaisia asioitaan tulkin välityksellä.

Viranomaisten näkökulmasta nelikielisyys voi näyttäytyä melkoisena päänvaivana. Pula saamenkielisistä opettajista, lastentarhaopettajista, lähihoitajista, lääkäreistä, asiakaspalvelijoista ja viranomaisista on huutava. Yhä tärkeämmäksi kielilain suomaksi mahdollisuudeksi on noussut kunnan ja valtion työntekijöiden oikeus opiskella saamen kieltä palkallisesti. Tehokkaampaa kuin jäädä odottelemaan inarinsaamen puhujan kouluttautumista lääkäriksi, on kouluttaa lääkäri inarinsaamen puhujaksi.

Ivalon kirjaston seinästä kiihtynyt turisti oli oikeassa. Nelikielisyydessä olisi aihetta juhlaan. Asia jäi vaivaamaan minua siinä määrin, että kirjoitin yleisönosastokirjoituksen paikallislehteen. Myöhemmin kirjoitin väitöskirjan. Vielä ei ole järjestetty Inarin monikielisyysfestivaaleja, eivätkä kuntaan saapuvaa vastaanota nelikieliset viirit tai riemukaaret. Mutta sehän ei olekaan tärkeintä kielten tulevaisuuden kannalta. Tärkeämpää on se, että Inarin Siwan uusi myyjä puhuu pohjoissaamea ja yksi Ivalon Alkon myyjä inarinsaamea, ja että seurakunnan uusi saamelaispappi opiskelee koltansaamea. Että taas ilmestyi jollain saamen kielellä yksi uusi matematiikankirja ja toisella lastenlevy. Että kolmea saamen kieltä puhutaan joka päivä lisää.

Aanaar – Anár – Aanar – Inari. Nelikielisyyden arkea, eksotiikkaa ja päänvaivaa

Blog, Satakieli Blog Posts

Kaija Anttonen

Runoja kokoelmasta En laske, en koskaan. Kokoelma saamelaista runoutta (Kieletär Inari 2015, toimittanut ja suomentanut Kaija Anttonen)

Runokooste I: Saamelaisrunous 

I

Rose-Marie Huuva: Galbma rádná. DAT 1999

Davvi geassi
akta
čuovga jándor
dálvviid gaskkan

Eallim
čalbmeravkaleapmi
gaskal riegádeami
ja jápmima

Geassi
dego eallim
álo
ilá oatni
nieguide

***

Pohjoisen kesä
vain
valoisa vuorokausi
talvien lomassa

Elämä
silmänräpäys
syntymän
ja kuoleman
välissä

Kesä
kuten elämä
aina
ylen lyhyt
unelmille                                                                                             

Rose-Marie Huuva (s. 1943) asuu Kiirunan kunnassa Ruotsissa. Huuva tunnetaan sekä tekstiili- ja kuvataiteilijana että kirjailijana. Hän oli ensimmäinen ruotsinsaamelainen kirjailija, jonka teos oli ehdolla – vuonna 2001 juuri teoksella Gálbma rádná (Kylmä kumppani) – Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

II

Inghilda Tapio: Ii fal dan dihte. DAT 1995

oaččui čierrut duhát gatnjala
ii aktage gullan

golbma mánu vel boahtte lohpái
gobma mánu vel eatni sallii

***

sai vuodattaa tuhat kyyneltä
kenenkään kuulematta

vielä kolme kuukautta lomaan
vielä kolme kuukautta äidin syliin                                                       

Inghilda Tapio (s. 1946) asuu Ruotsin puolen Karesuvannossa. Hän on työskennellyt mm. opettajana ja näyttelijänä Ruotsin Dalvadis-saamelaisteatterissa. Runokirjan Ii fal dan dihte lisäksi häneltä on ilmestynyt lastenkirjoja, ja hän toiminut pitkään kuvataiteilijana.

III

Nils-Aslak Valkeapää: jus gazzebiehtár bohkosivččii. DAT 1996

 

                                                                                                             sánit
                                            dušše mu sánit
                                                                    du luhtte

                      jusba
munnai         

 

***

                                                                                                             sanani
                                            vain sanani
                                                                 luonasi

                      jospa
minäkin

Nils-Aslak Valkeapää (s. 1943, k. 2001) oli monitaiteilija, joka tunnettiin mm. joikuperinteen uudistajana, kuvataiteilijana ja kirjailijana. Hän kuvitti itse runokirjansa, joita ilmestyi kaikkiaan yhdeksän, ensimmäinen vuonna 1974. Suurteoksellaan Beaivi, áhčážan hän voitti Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1991.       

******

Kaija Anttonen on Inarin Kaamasessa, Tuuruharjun kupeessa asuva kääntäjä, joka kääntää suomeksi ja englanniksi monenlaista kirjallisuutta runoudesta selkokielen kirjoihin ja YK:n raportteihin. Hän perusti vuonna 2015 kustantamo Kieletär Inarin, joka on toistaiseksi julkaissut kaksi saamelaista lastenkirjaa suomeksi sekä ensimmäisen suomeksi ilmestyneen saamelaisrunoantologian eli Anttosen toimittaman ja suomentaman teoksen En laske, en koskaan. Kokoelma saamelaista runoutta. Oheiset runosuomennokset ovat tästä kirjasta, jonka seitsemän saamelaisrunoilijan 109 runoa ulottuvat 1970-luvulta 2010-luvulle.

 

Runokooste I: Saamelaisrunous

Blog, Satakieli Blog Posts, Uncategorized

Rita Paqvalén

Rita Paqvalén är litteraturvetare och ordbrukare. Hon är verksamhetsledare för Kultur för alla och en av festivalens arrangörer.

Dialektavund

Mobilitet och flyttar går som en röd tråd genom min och min brors barndom.

Vi flyttade från en stad till en annan, från ett hem till ett annat inom samma stad och familjen bodde periodvis på olika adresser då mamma eller pappa studerade eller arbetade i en annan stad eller ett annat land. I min barndom hann jag bo på många olika hem i Hangö, Sökö, Grankulla och till slut i Ekenäs. Skola bytte jag bara en gång, men min bror hann byta skola två eller tre gånger och bo i såväl Frankrike som Varkaus utöver de ovan nämnda orterna.

Hemmet i min barndom skapades av hemmets seder och gemensamma matstunder samt av de föremål som följde med från ett hem till ett annat, från en stad till en annan. Och sen av språket förstås. Med språket menar jag inte enbart mitt modersmål svenska, utan framför allt vår familjs sätt att tala. Det är en svenska som härstammar i min mors barndom i Tölö, min fars i Grankulla och deras gemensamma studietid i Åbo. Genom det språk som talades i vårt hem, uttryckte vi vår familjs geografiska och sociala rötter.

Språket ledde till en tid och ett rum som var någon annanstans än där vi befann oss.
Genom mitt sätt att tala var jag en särling – inte minst i Ekenäs som vi flyttade till när jag var tio. Jag hann bo i Ekenäs i nio år, men lärde mig aldrig tala stadens dialekt som var mina skolkamraters gemensamma språk. Även om mitt språkliga utanförskap också gav mig styrka som barn, saknar jag som vuxen förmågan att tala stadens dialekt. Jag saknar ett språk genom vilket jag skulle kunna koppla min egen uppväxthistoria till den konkreta plats jag levde i största delen av min barndom och mina tonår.

Jag avundas många av mina vänner som för längden av ett telefonsamtal kan förvandla sig till en annan, byta kroppsspråk och dialekt, och för ett ögonblick återvända genom språket till den roll och plats som är en del av deras förflutna. Hur många gånger har jag inte sett mina österbottniska vänner genomgå denna metamorfos efter 20¬–30 års bortavaro i Helsingfors, Åbo eller Sverige?

Jag är medveten om att jag idealiserar och nostalgiserar dialekternas kraft. Alltid är en återvändo inte alltid är möjlig eller ens önskvärd, men ändå avundas jag möjligheten att bära platsens minne i språket. Kodväxlingar mellan dialekt och standardspråk handlar inte enbart om förflyttningar i tid och rum, det vidgar också en talares språkliga kompetens och möjliggör ett rikt och nyanserat språk. Möjligheterna att växla mellan olika varianter av ett språk stöder också annan flerspråkighet. Och genom att tala olika språk kan vi – liksom genom dialekter – förflytta oss från en plats, roll och kultur till en annan.

De språk jag talar dokumenterar min historia på olika sätt och bär med sig minnesfragment av olika människor, platser och skeden i mitt liv. Trots att jag inte kan växla mellan olika språkvarianter av svenskan är flerspråkighet i sig viktig för min identitet och mitt välmående. De ger mig en möjlighet att vidga mitt livsrum och växa som människa. Jag är samma människa, men ändå lite annorlunda beroende på om jag talar svenska, finska, engelska eller varför inte, danska.

Dialektavund

Blog, Satakieli Blog Posts

                                                                            Satakielikuukausitiimi

Kielellinen ja kulttuurinen vuorovaikutus kehittymisen mahdollistajana

Suomea kuvataan kaksikielisenä maana, jossa on kaksi virallista kieltä, mutta todellisuudessa Suomi on hyvin monikielinen. Suomessa puhutaan arviolta yli 150 kieltä Euroopassa puhuttavista noin 225 kielestä. Moni näistä kielistä on suhteellisen uusi Suomessa, mutta monikielisyys ilmiönä on ollut keskeinen osa Suomen historiaa ja identiteettiä. Monikielisyyden pitkää historiaa kuvaa myös lainsäädäntö. Vaikka Suomen laki ei – kuten esimerkiksi Ruotsin – määrittele mitkä Suomessa puhutuista kielistä ovat vähemmistökieliä, on Suomessa kuitenkin monta kieltä (suomen ja ruotsin lisäksi), joiden puhujien kielellisistä oikeuksista säädetään eri laeissa. Näitä ovat esimerkiksi alkuperäiskansankielet eli saamenkielet (koltan-, inarin- ja pohjoissaame), Suomen romanikieli, suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli sekä karjalan kieli.

Ihmiset ovat aina liikkuneet ruuan, työn ja paremman elämän perässä sekä pakoon sotia ja levottomuutta – myös Suomesta ja Suomeen. Suomen ja ruotsin kieli sekä maan monikielinen väestö kertovat paljon Suomen historiasta, kulttuuri- ja kauppasuhteista sekä maailman historiasta ja siihen liittyvistä tapahtumista ja konflikteista. Kielet kuten erilaiset tapakulttuurit ja perinteet kantavat kiehtovalla tavalla mukanaan tarinoita liikkumisesta. Ihmisten liikkuminen ja sen myötä syntynyt kulttuurinen vuorovaikutus ja monikielisyys ovat rikastuttaneet suomalaista kulttuuria ja mahdollistaneet sen kehittymisen sellaiseksi kuin se tunnetaan nykyään. Kulttuurinen ja kielellinen vuorovaikutus maan sisällä ja yli maan rajojen on elinehto maamme taiteellisen, tiedollisen ja taidollisen kehittymisen kannalta.

Suomen monikielisyys on sekä rikkaus ja elinehto että fakta, mutta toimivan monikielisyyden takaamiseksi tarvitaan lakien ja hyvän tahdon lisäksi toimivia kielenopetuksen rakenteita. Monikielisyys edellyttää sitä, että tunnistetaan jokaisen ihmisen oikeus omaan äidinkieleen. Tarvitaan kielipesiä ja kotikielenopetusta, jotta oikeus äidinkieleen toteutuisi sekä kaikille Suomeen tuleville oikeus laadukkaaseen suomen ja/tai ruotsinkielen opetukseen. Tarvitaan rakenteita, joiden kautta Suomessa eri kielillä toimivat taiteilijat, esimerkiksi kirjailijat ja teatterialan ammattilaiset, voisivat työllistyä omalla äidinkielellään omalla alallaan, ja tarvitaan käännöksiä ja tekstityksiä, joiden kautta kaikki Suomessa asuvat voivat tutustua toistensa tuotantoon. Tarvitaan kielellistä joustavuutta työelämässä myös muilla aloilla. Ja ennen kaikkea – moninaisuus on tunnistettava yhteiskunnassa ja työelämässä rikkautena sen sijaan, että kiinnitetään pelkästään huomioita yhden (tai kahden tietyn) kielen puutteellisuuteen tai puuttumiseen.

Toimiva monikielisyys edellyttää myös asennemuutosta. Meidän kaikkien on annettava tilaa kielelliselle vajavaisuudelle, sanalliselle hapuilulle, kielten välillä olemiselle. Meidän on löydettävä uusia tapoja kommunikoida ja toimia myös silloin kun yhteistä kieltä ei ole. Meidän on uskallettava kohdata toisia, vaikka emme pystyisi ilmaisemaan itseämme ja ajatuksiamme sillä tavalla kuin toivoisimme.

Satakielikuukauden teemat ovat tänä vuonna monikielisyyden ja äidinkielen lisäksi kääntäminen ja tulkkaaminen. Vaikka näitä teemoja voi käsitellä ja ymmärtää erikseen, on vaikea kuvitella yhtä ilman toista. Monikielinen yhteiskunta, jossa kaikilla on oikeus omaan äidinkieleen, tarvitsee kääntäjiä ja tulkkeja monikielisyyden varmistamiseksi sekä yhdenvertaisuuden toteutumiseksi. Kaikille Suomeen tuleville ja Suomessa asuville on tarjottava yhdenvertaiset mahdollisuudet tulla ymmärretyksi ja kohdatuksi ihmisinä – kieli- ja kulttuurieroista huolimatta. Tulkit ja kääntäjät ovat moniäänisyyden arjen sankareita, jonka avulla voidaan ylittää kielirajoja, kokea uusia maailmoja ja matkustaa sekä ajatuksen tasolla että konkreettisesti.

Satakieliblogissa tutkijat, kirjailijat, taiteilijat ja erilaiset kieli- ja kulttuurikentän toimijat lähestyvät monikielisyyttä, kääntämistä ja tulkkausta eri näkökulmista ja erilaisten kielten kautta. Tervetuloa mukaan keskustelemaan kielten moninaisuudesta, kielirajojen ylittämisestä ja kielten välillä toimimisesta!

 

 

Kielellinen ja kulttuurinen vuorovaikutus kehittymisen mahdollistajana

Blog, Satakieli Blog Posts

Edwina Goldstone

Edwina Goldstone is a British visual artist living and working in Finland. Her works encompass many disciplines, from sculptural installations to painting, drawing, lens based media, live art and socially engaged art projects. Informed by a cross-cultural background and by travelling/living in various countries; she explores the relationships between identity, memory and the geographical imagination, often starting with an archetypal image or object, to explore ideas bound up with memory and cultural recognition.

 

Visual language and getting lost in translation

Edwina

Visual language is the language of showing.

The basics of visual language are common to all people, no matter their age, gender, race or culture. An image/picture can move from one community to another without it needing to be translated. It may need to be interpreted, but differences in interpretation are not the same as absolute changes, i.e., most languages need to be translated by substituting one word or phrase with another.

So although language defines and creates communities, it can also be responsible for creating divisions and rifts within communities.

There is always a loss of meaning when you translate from one language into another.

 

Links: http://www.catalysti.fi/artists/edwina-goldstone

http://www.edwinagoldstone.com/

Visual language and getting lost in translation

Satakieli Blog Posts

 Per Voetmann är direktör för Kulturkontakt Nord och han kommer från Danmark. Kulturkontakt Nord är en kulturorganisation under Nordiska ministerrådet. / Per Voetmann on Pohjoismaisen kulttuuripisteen johtaja ja on kotoisin tanskasta. Pohjoismainen kulttuuripiste on Pohjoismaiden ministerineuvoston alainen kulttuuriorganisaatio. [Blogi on tanskaksi, mutta suomenkielinen tiivistelmä tekstistä löytyy blogin lopussa.]

Per Voetmann

Sprogblog

Jeg voksede op i Jylland, der er den vestligste del af Danmark. TV-udbuddet dengang var stort set udelukkende dansk. Det samme gjaldt radioen. Andre sprog end dansk hørte man sjældent. Og i hvert fald ikke live. Med mellemrum fæstnede en engelsk-sproget sangtekst sig i ens bevidsthed. Den kunne jeg nok gengive. Men jeg forstod absolut ikke altid meningen.

Frem til udgangen af min gymnasietid stødte jeg således kun sjældent på mennesker, som talte andet end dansk. Og andre sprog end dansk lærte jeg på et mere teoretisk plan. Jeg lærte også at tale engelsk, tysk og lidt fransk. Men det var gennem danske lærere.

Chokket var derfor stort, da jeg i 1978 startede på universitetet. Ikke bare var det meste undervisningsmateriale på andre sprog end dansk. En stor del af lærerne var fra andre lande. Det gik forholdsvis fint med at forstå de engelsksprogede tekster. Og den amerikanske og den iranske lærer talte engelsk. Også det var til at forstå.

Men uha. To nordmænd og en svensker. Lærerbøger på norsk, svensk og sågar nynorsk. Hvilken udfordring! Det var virkelig svært at forstå. Talt norsk og svensk havde jeg stort set aldrig hørt. Og når det skete var det mest i TV. Og der var altid danske undertekster.

Udfordringen var altså stor. For at få udbytte af undervisningen, måtte jeg jo forstå, hvad disse nordboer sagde og hvad de nordiske bøger indeholdt.

OK, det krævede virkelig tilvænning. Men ret hurtigt opdagede jeg, at nordmanden var let at forstå. Efter kort tid læste jeg norsksprogede bøger uden at tænke over, at de ikke var skrevet på dansk. Den svenske og den nynorsktalende lærer forstod jeg også bedre og bedre. Specielt når jeg koblede deres sprog med lidt ældre eller ikke så anvendte danske ord. Så var der faktisk meget fælles gods. De skrevne tekster på svensk og nynorsk var også vanskelige. Men også her skete der hurtige fremskridt.

Gennem mit kendskab til det danske sprog, mit modersmål, oplevede jeg, at det gik forholdsvis hurtigt at tilegne sig forståelsen af både norsk og svensk.

Nu kunne disse nordiske lærere jo bare have talt engelsk. Så havde jeg umiddelbart forstået dem lidt bedre. Men både her og i hele min efterfølgende arbejdskarriere har jeg oplevet, at man på sit modersmål siger det man vil. På fremmedsprog siger man det, man kan. Og det er der faktisk meget stor forskel på.

Mit arbejdsliv i den danske statsadministration og i det officielle nordiske samarbejde har også lært mig, at vi har så utrolig meget viden og inspiration at give hinanden, fordi vores samfund i Norden ligner hinanden så meget. En god norsk ide kan fx ofte direkte transformeres til Danmark eller Finland. På kulturområdet låner vi således jævnligt inspiration fra hinanden til glæde for alle.

Og det at man kan tilegne sig de lånte ideer på ”afsenderens” sprog, gør forståelsen af den meget lettere. Vi kan selvfølgelig tale engelsk med hinanden i Norden. Og er andet ikke muligt, er det eller tolkning jo meget, meget bedre end ingenting. Det nordiske samarbejde skal ikke udelukke nogen af sproglige grunde. Men udbyttet af samarbejdet bliver større, når vi i nogen grad kan anvende vore egne sprog til at formidle og samarbejde på.

Det oprindelige nordiske samarbejde var baseret på et udbredt sprogfællesskab. Det er ikke så udbredt længere. Mange forsøger desværre nærmest at undgå ”nordiske fremmedsprog”.

Her i Finland har man længe diskuteret, om alle fortsat skal lære svensk i skolen. Svensk er et af de to officielle finske sprog. Men det er kun modersmål for et lille mindretal i Finland. Her i marts 2015 har rigsdagen i Finland imidlertid bekræftet, at alle fortsat skal lære svensk.

Det er en generøs og vigtig imødekommelse af mindretallet. Og det er en ganske stor investering Finland dermed gør. Men det er også en kilde til, at en del af det nordiske samarbejde fortsat kan ske på dansk, norsk og svensk. Og det giver mulighed for en mere direkte og umiddelbar forståelse på tværs af de nordiske landegrænser.

—-

[Suomeksi lyhennettynä]

Pohjoismaisen kulttuuripisteen johtaja Per Voetmann kuvaa blogissaan, miten lähes kaikki tapahtui hänen nuoruudessaan tanskan kielellä. Asia muuttui vasta yliopistossa, missä tuli ymmärtää myös englantia, norjaa ja ruotsia. Pohjoismaiset opettajat olisivat toki voineet puhua myös englantia, mutta Voetmann ymmärsi nopeasti, että heille oli itselleen helpompaa puhua omaa äidinkieltään. Omalla kielellään asiat voi nimittäin sanoa juuri siten kuin ne tarkoittaa, ei pelkästään siten kuin osaa.

Myöhemmin kun Voetmann työskenteli Tanskan valtionhallinnossa, hän ymmärsi, että Pohjolan mailla on toisilleen todella paljon annettavaa. Esimerkiksi uudet ideat on usein helppo kopioida toiseen Pohjoismaahan. Yhteistyö on kuitenkin vielä helpompaa silloin, kun kaikki voivat puhua omaa äidinkieltään englannin sijaan. Voetmann jatkaa, että myös Suomessa on pitkään keskusteltu ruotsin kielen asemasta koulussa, ja että Suomessa ruotsi on pienen vähemmistön äidinkieli. Silti Suomen eduskunta päätti maaliskuussa 2015, että ruotsin kielen opiskelu on jatkossakin pakollista kaikille suomalaisille. Voetmannin mukaan ruotsin opiskelu on merkittävä investointi Suomelta ja suomalaisilta. Se myös edesauttaa sitä, että pohjoismaista yhteistyötä voidaan jatkossakin käydä tanskaksi, ruotsiksi ja norjaksi, mikä taas parantaa eri Pohjoismaiden välistä yhteisymmärrystä.

Sprogblog

Satakieli Blog Posts

Larisa Leisiö

Larisa Leisiö on kielentutkija, joka tutkii samojedikieliä, eritoten nganasaania

Maaliskuu suomessa ja muissa kielissä

Esitän kielentutkijan näkökulman siitä, miten aika käsitetään ja nimitetään. Puhun maaliskuusta.*

Latinassa maaliskuun nimi johtuu Rooman suojelijan ja sodan jumalan nimestä, Mars. Se lainautui useisiin kieliin Euroopassa ja muualla, englannin March, venäjän mart, ranskan ja ruotsin mars, saksan März, viron märts, turkin mart. Monessa arabiankielisessä maassa se on مارس (māris), vaikka esim. Irakissa, Libanonissa, Jordaniassa, Palestiinassa آذار (ādhār) tulee aramean babylonialaisesta kalenterista; Libyassa se on الربيع(ar-Rabī‘) ‘kevät’.

Alkuperäinen latinalainen nimi mahdollisesti johtuu Välimeren rajuista kevätmyrskyistä juuri maaliskuun aikaan. Muinaisenglannissa maaliskuu oli hrēþ-mōnaþ ja johtui sanasta hreþ ‘nopea, aktiivinen, valpas, pikainen’. Keskiajan Alppi-alueilla puhutussa muinaisyläsaksassa März-sanan edeltäjä oli ollut Lenzmonat ‘pitkäkuu’, joka viittasi päivän pidentymiseen — ja se antoi myöhemmin nimen koko kevätkaudelle.

Suomen sanalle maaliskuu on ehdotettu kahta mahdollista selitystä. Merkitys ‘maallinen kuu’ viittaa vuodenaikaan, jolloin maa alkaa paljastua hajanaisina pälvinä lumen alta. Toisen etymologian mukaan nimi olisi alun perin ollut ‘mahlakuu’, jolloin ravinteikas mahla alkaa juosta koivuissa. Mahla-sanasta johtuvia nimiä löytyy ainakin slaavilaisista kielistä. Valkovenäjäksi maaliskuu on сакавiк ‘mahlakas’; muinaispuolassa se on brzezień, tšekissä březen ja ukrainassa березень, kaikki juurtuvat ’koivu’-sanasta. Myös Kaakkois-Virossa puhutun võrun murteessa on nimi ‘mahlakuu’, mutta se viittaa huhtikuun aikaan.

Kuukausia mitattiin Kuun synnyn ja kuoleman mukaan. Kuun vaiheet eivät useimmiten osu nykyisen atomikellon resonoiman kalenterikuukauden alkuun ja loppuun. Esim. Siperian samojedikansoista nganasaaneilla on kuukausi nimeltään сеӈибтiӡиˀиа. Se osuu helmi- ja maaliskuulle ja sen nimi viittaa helmikuun viluiseen ‘kuuraisuuteen’. Sitä seurasi тəрулиа – niminen kuukausi ja vaihto tapahtui maaliskuun kulussa. Nimi тəрулиа tarkoittaa ‘tärinää’ ja viittaa siihen, että mahot naarasporot tärisevät kylmästä iltaisin, kun päivät ovat lämpimiä mutta yöt hyvin kylmiä. Nganasaanit ovat Euraasian pohjoisin kansa, joten eteläisemmiltä pohjoissamojedeilta maaliskuun nimi ‘tärinäkuuna’ puuttuu. Tundra- ja metsänenetseillä se on ‘valevasontakuu’, koska muutamat porot vasoivat jo maaliskuussa, vaikka varsinainen vasonta tapahtuu toukokuun aikana.

Pohjoissaamessa maaliskuun aika on njukčamánnu ja Inarin-saamessa njuhčâmáánu ‘joutsenkuu’.

Yhden aurinkovuoden aikana kuunsirppi syntyy 12 tai 13 kertaa. Tämän vuoksi suomalaisten ensikuuna oli milloin isotammi, milloin pikkutammi ja samoin tundra- ja metsänenetseillä oli ‘iso valevasontakuu’ ja ‘pieni valevasontakuu’.

Näin siis ihminen oli tarkkaillut ajan kulkua luonnossa ja harmonisoinut toimintaansa mukautumalla luonnon rytmeihin. Suomalaiset kuukausinimet ovat edelleen muistoja noista ajoista.

Hyvää maaliskuun jatkoa kaikille!

 

*Blogi on alun perin esitetty juhlapuheena Koneen Säätiön Maalisjuhlassa 12.3.

Maaliskuu suomessa ja muissa kielissä

Satakieli Blog Posts

Daniel Bencomo

Daniel Bencomo is a Mexican poet and literary translator into German. He has published the collections of poetry ‘Apuntes en el baño’ (2005), ‘De maitines y vísperas’ (2008), ‘Morder la piedra’ (2009) and ‘Lugar de residencia’ (FETA, 2010), which won the Elías Nandino prize.

On Antifidelity

~ Translating poetry feels, at times, like climbing to a high peak and hearing the echo of a song sung on a different summit. After hearing it, you yourself have to shout, giving rise to another echo, one that is created as the sound warps along the length of another, completely different valley – foothills with different patterns of ridges, air, wings, diverse trees – towards someone who is waiting, as the case may be, on a third summit.

~ What ought to be preserved in the second echo?

~ The translator of poetry is enveloped in a narcotic fog, which arises from her fascination with the strangeness of another language, condensed in the strangeness that is uncovered, during the process and after it, in her own. This drunkenness that circulates between two languages diminishes the natural egotism of the author, and opens the space of the translator.

~ Translation seeks to establish a harmonic relation between the two languages, based on the verbal relationships expressed in the original poem. For Walter Benjamin, this coincidence was not to be found in what is communicable in a text: ‘The translator’s task consists in this: to find the intention toward the language into which the work is to be translated, on the basis of which an echo of the original can be awakened in it.’ In my reading, this echo is the tension between the music of the poem, all the aspects that give it shape – its register – and the ambiguity that obscures its meaning(s). Here, moreover, reside its violence and its pleasure.

~ In the poet who translates poetry, or the translator who writes verse, we do not find Jekyll and Hyde. Much more effective, to me, is the analogy with the twins Violet and Diane Hilton, characters in Tod Browning’s film Freaks. These Siamese twin sisters are in love with a pair of young men, but they have to face up to the dilemma of their two bodies’ being fused at the hip. We do not know how desire arises in and is projected from this corporal convergence, nor how it becomes two vectors which point to different territories. Was the desire of one of them greater than the other’s? Did one of them possess more body – extension, intensity – than the other? Which one, and how to find out? Right there is where the answer hides, right there is where the unknown quantity of writing is born.

~ At first it seems paradoxical, the link between translation and the contemporary world, so suspicious of anything that smells like Truth. A first reflection might lead one to believe that translating implies a vocation for preserving the truthful. To assume this position implies various questions: Where would such a condition of truth be found? In the meaning of the text? In the singularity of its form? The answer is not clear, and cannot be clarified in terms of ‘fidelity’ or ‘infidelity’. Translating poetry is, fortunately, a study in antifidelity.

~ Readers change. A language is as alive as its mutations. A new translation updates a poem – created as a sublime, select and enduring portrait of its language – into an object which evokes the vitality at a given moment of another language. For this reason it is and will continue to be a living practice.

~ Antifidelity is the key to these notes. I do not believe that the translator of poetry, when she undertakes her labour, thinks along lines such as I have sketched here. In general, this labour is resolved in an impulse, a bioluminescent intuition in the penumbra that roils between two languages.

Translation: John Z. Komurki

[Full text in English]
[Texto completo en Español]

On Antifidelity

Satakieli Blog Posts

Veijo Baltzar

Museoimalla valtaväestö marginalisoi vähemmistökulttuureja

Mustalaiskieli on äidinkieleni. Se on ollut tärkeä osa identiteettiä ja ilmaisua. Mustalaiskieleen liittyy oleellisesti ele- ja ruumiinkieli. Se ilmentää persoonaa, fyysisen olevaisuuden lisäksi henkistä olevaisuutta. Yhdellä sanalla on lukuisia merkityksiä riippuen kontekstista, ja se on syventänyt omaa ymmärrystäni suomen kielestä suhteessa ilmaisuun.

Kielen merkitys on sitä tärkeämpi mitä enemmän se liittyy ihmisen persoonaan. Kieleen täytyy sitoa elekieli ja tauot, puhumattomuuden täytyy viestiä. Silloin asiat ovat sisäistettyjä, eivätkä ulkokohtaisia – ei pelkkää puhetta, vaan ilmaisua ja vuorovaikutusta. Jos ei ole vuorovaikutusta, niin kielihän on pelkkää pulputusta.

Viime vuosikymmeninä akateemikot ovat näivettäneet suomen kielen. Tämä on merkittävä ongelma. Aloittaessani kirjallisen urani, kirjoitin vapaasti, käytin koko kielellistä kapasiteettiäni. Ongelma tuli vastaan jo 80-luvulla. Silloin kaupunkilaiset eivät enää ymmärtäneet romaanieni sisältöä, sen huomasi arvosteluista. Maaseudulla kirjojeni vastaanotto oli toisenlainen – siellä oli jäljellä kokemuspohjaista ymmärrystä. Tänä päivänä kielen ymmärtäminen on rajoittunutta – joudun jatkuvasti miettimään, miten asiani ilmaisen. Sellaiselle kirjailijalle, joka on kotoisin maalta ja jolla on laaja kokemuspohja, on tuskallista kirjoittaa kapea-alaisilla sovituilla sanastoilla.

Vallallaan oleva yhteiskunnallinen trendi, into vähemmistöjen äidinkielten puolustamiseen, on mielestäni päälle liimattua. Jotain, minkä avulla varmistetaan usein paperilla, että vähemmistö on olemassa, että se edustaa jotakin muuta kuin valtakulttuuria ja sitä ”tuetaan”. Romanikieltä opettaa ja opiskelee tänä päivänä yliopistoissa niin Suomessa kuin muualla Euroopassa itse valtaväestö. Se on museoimista, eikä pelasta meitä mustalaisia tulevaisuuden uhilta.

Maahanmuuttajien kohdalla valtaväestö on jo toimenpiteillään myöntänyt ja todentanut kielen olevan markkinatalouden väline eikä osa kulttuurista identiteettiä tai sivistystä. Miten tämä onnistuisi muiden vähemmistöjen kohdalla? Ovatko ahtaalle katuojiin painetut marginaaliromanit hyviä kansalaisia tai onnellisia ihmisiä, kun heillä on kerjätessään oikeus puhua mustalaiskieltä? Koko ajan syntyy erilaisia järjestöjä puolustamaan vähemmistöjen oikeutta kieleensä. Kuinka monta järjestöä syntyy puolustamaan vähemmistökansalaisen ihmisenä olemisen arvoa?

Monikulttuurisen Euroopan haasteisiin voidaan vastata. Se, miten vähemmistöjen kirjallisuus, luova kulttuuri ja taide pääsevät kukoistamaan ja kehittymään valtakulttuurien sisällä ja rinnalla, ovat osa tätä haastetta. Vähemmistökulttuurien luova osaaminen syrjäytetään Suomessa marginaaliin. Niin sanotun edistyksen, työpaikat ja taideapurahat, valtaväestö jakaa toisilleen. Vähemmistöjen taide, ilmaisu, musiikki ja kirjallisuus väistyvät valtaväestön tieltä. Taidepalkinto- ja apurahajärjestelmä on uudistettava siten että yhdenvertaisuus toteutuu.

Veijo Baltzar on kirjailija ja kulttuurineuvos.

Museoimalla valtaväestö marginalisoi vähemmistökulttuureja

Satakieli Blog Posts

 

Georgia Panagiotidou & Symeon Delikaris-Manias

Kalevala Dualities – interactive installation

The Kalevala is an epic poem compiled by Elias Lönnrot based on Finnish oral folklore and mythology. It is divided into fifty songs which deal with issues such as youth and wisdom, male and female, the old and the new as well as life and death. Throughout the years, the stories from the book have become widely known particularly in the Nordics and characters such as Kullervo and Aino have influenced popular culture and the arts.

But how is it relevant today? Lönnrot already by 1835 had gathered recited songs which he then compiled into the book after editing and adding some of his own contributions. Similarly every translation of that original book has a different feeling to it. The plot as such remains the same but the tone and poetry vastly changes it has a different voice: a different storyteller.

Since then, technology through interactivity has given us a new ‘voice’ to work with. Which brings us to the questions: What would the 21rst century Kalevala be like? How can you translate a poetry book into an digital experience? How can storytelling be done differently?

Starting from Anne Pasanen’s university project almost two years ago (and with changes in the team), our exploration of the digital Kalevala has expanded to various forms and mediums. In October 2014 we presented in the Frankfurt Book Fair our open online version of the book visualised. We have also experimented with 3D printing technology to create artifacts from the narrative.

Currently, as part of the Satakielikuukausi, Georgia Panagiotidou and Symeon Delikaris-Manias are presenting the Kalevala Dualities audiovisual installation. Kalevala Dualities is an interactive installation which attempts to catch the essence of the Finnish epic by highlighting some of the dualities it includes.

As the visitor walks through an immersive corridor he is unknowingly asked to pick a side ‘Good or Evil’, ‘Wise or Reckless’, ‘Life or Death’ based on the distance he has from the (left) wall. Following the corridor to its end, the book narrative unravels giving the visitor a flavour of the situations and struggles the characters face. Sounds and visuals are both luring and guiding the visitors into experiencing the book in their own terms.

Georgia Panagiotidou is an interaction designer based in Helsinki. Her interests are in information visualisation and physical installations for learning and artistic purposes. She is currently a student of New Media in Aalto University. She has exhibited her work in galleries, events and online. An overview of her work can be found here: http://cargocollective.com/panagiotidou

Symeon Delikaris-Manias is a doctoral candidate in spatial audio in the Department of Signal Processing and Acoustics, Aalto University. Most important works are: a documentary filming and recording in Phoenix Halle, Dortmund, 2009, surround renderings for a ship simulator in Toulon, 2010, production and surround renderings for the audience09 dark cinema festival in Red House Arts Centre, New York and Delhi, 2009, surround sound installation with Braunarts in Trafalgar square in London, 2009 and narrator the exhibition Tragedia ajassa − ajaton tragedia in Helsinki, 2013. symewn[at]gmail.com

 

Kalevala Dualities – interactive installation

Satakieli Blog Posts

 

Ilmi Villacís

Kirjoittaja Ilmi Villacís on Lukukeskuksen toiminnanjohtaja, joka pitää kieltä ja lukemista elintärkeänä oman identiteetin muodostumisen kannalta sekä oikopolkuna eri kulttuureihin. Satakielikuukaudessa mukana kirjailijavierailujen järjestämisessä.

Pakko lukea

Kirjailija Seita Vuorela sanoi äskettäin kirjailijahaastattelussa, että se mitä kirjoitetaan lapsille ja nuorille on hyvin tärkeätä, koska ne tarinat kulkevat mukana koko elämän. On totta että tarinat, joita kuulemme ja luemme lapsena (ovat ne sitten satuja, romaaneja, suullisia kertomuksia) jäävät seuraamme koko elämäksi. Tarinoilla voi olla sellainen käänteentekevä vaikutus, jonka tajuamme vasta myöhemmin tai sitten emme tiedosta sitä koskaan.

Itse muutin Virosta Suomeen 80-luvun alussa teini-iän kynnyksellä, jolloin en enää voinut imeä itseeni suomalaista lastenkulttuuria ja -kirjallisuutta. Suomalainen identiteettini jää aina vajavaiseksi siltä osin. Senpä vuoksi olen yrittänyt antaa Suomessa syntyneelle lapselleni edellytykset päästä jo pienestä pitäen rakentamaan identiteettinsä kaikilla kotikielillään eli sekä viroksi, suomeksi että espanjaksi lukemalla kirjoja kaikista kulttuureista. Niinpä hänen elämäänsä jäävät toivon mukaan tasavertaisesti sekä Lotte, Risto Räppääjä että Ratón Pérez.

Lukukeskuksen toiminnanjohtajana ja lastenkirjojen puolestapuhujana olen tutustunut suomalaiseen lastenkirjallisuuteen myöhemmällä iällä. Tunnustan, että joskus kadehdin suomalaisia, jotka jakavat yhteisiä kokemuksiaan Viisikosta tai Kirsi Kunnaksen runoista. Vaikka tiedän mistä on kyse, en voi jakaa sitä kokemusta samalla tavalla. Ne tarinat eivät voi kulkea kanssani läpi elämän samalla tavalla kuin Eno Raudin Näpsäkäävät. Minulla on omat lapsuuden tarinani, jotka jaan virolaisten kanssa. Samalla se on minulle tärkeä henkinen side juuriini.

Olen miettinyt, millä lailla lapsena lukemani kirjat ovat vaikuttaneet kasvamiseeni sellaiseksi ihmiseksi kuin olen? Luin varmasti enemmän kuin monet muut ikäiseni siihen aikaan. Virossa kotiin kuin kotiin kuului aina iso kirjahylly vaikka valikoima saattoi olla mielivaltainen. Koska elettiin neuvostoaikaa, niin virolaisen klassikon vierestä saattoi löytyä pakollinen kommunistinen manifesti tai Leninin elämänkerta. Luin samaan aikaan satuja, lastenkirjoja ja tiiliskiveä Leningradin saarrosta.

Lastenkirjojen valikoimissa oli enimmäkseen virolaisia ja venäläisiä lastenkirjoja, mutta myös Tove Janssonia, Aapelia ja Astrid Lindgreniä. Lempikirjojeni joukossa oli sellaisia, joihin vasta myöhemmin olen tajunnut olevan piilotettua propagandaa. Joissakin tarinoissa ideologia on peitelty niin hyvin, ettei sitä aikuinenkaan ymmärrä. Toisissa se on taas niin ilmeistä, että lapsikin tajuaa. En koskaan niellyt tarinaa sankaripioneeri Pavlik Morozovista, joka ilmiantoi puolueelle ”kulakkiperheensä” viljan piilottelemisesta.

Yksi lempihahmoistani oli pienikokoinen lierihattuinen poika Totu, joka asusteli samanlaisten pienikokoisten mukavien heppujen yhteisössä. Totu ja kaverit olivat nokkelia ja seikkailunhimoisia ja niinpä ne keksivät lentää kuuhun. Kuuhun oli kuitenkin jo juurtunut tuhoisa kapitalismi. Niinpä Totu kavereineen joutui keksimään kaikenmoisia kujeita ilkeiden paksumahaisten liituraitapukuisten kapitalistien pään menoksi. Olin tietenkin aina Totun puolella, joka oli sympaattinen hahmo ja halusi kaikille vain hyvää.

Muutettuani Suomeen hämmästelin sitä, että kahdeksannella luokalla luettiin pakollisena vain pari pokkaria. Virossa piti jo alaluokilta lähtien lukea pakollisena kymmenisen kirjaa vuosittain. En puolusta massiivista pakollista lukemista mutta koen, että yhdessä luetut kirjat antoivat koko sukupolvelle yhteisen kokemuksen. Propagandaakin sisältäneet tarinat ovat olleet osa yhteistä historiaa, yhteistä identiteettiä hyvässä ja pahassa.

 

Pakko lukea

Satakieli Blog Posts

 Aya Chalabee

Homesick هومسك

Blogikirjoittaja Aya Chalabee on kirjailija ja taidemaalari. Hän kirjoittaa, sillä hän uskoo elämään ja rakkauteen, siihen että ihmisten sydämet ovat samankaltaisia, ja siksi kirjoitus voi myös korjata toisella puolella maapalloa asuvan muukalaisen sydämen.

هومسك

قصيدة

لم أنم تلك الليلة

خرجت عن جسدي

ومشيت بخطى مائية

في رحلة طويلة

إلى بلاد يبتلعها الموت

وتطبطب على احزانها

قصاصات ورق مهترئة

“يسمونها “التاريخ

رأيت كيف يرقد الطفل هناك

محتضنا عينيه

يخاف النوم.. والغفوة

فتتلاشى صورة والديه المفقودين

رأيت كيف تتخلص الفتاة من ضفيرتها

وترميها أدراج النسيان

كلما ادخل الوطن غرفة الإنعاش

أو خذلها فارس الاحلام

ورأيت امرأة عجوز، لا تبكي

..لا تحكي

تشعل أصابعها كالشمع

تجثو قبالة صورته

:وتردد

!قد قال يوما.. سأعود

مشيتُ على اطلال الحروب

تدحرجت بخفة على الالغام

!ضحكت لها.. او عليها

لوحت بيدي

نثرت شعري فوقها

تقافزت مثل طفلة

تخرج للعيد لأول مرة

:وهتفت

حماك الله.. يا وطني

 !فتفجرت الالغام

وامتلأ الكون بنور عظيم

كالذي يجتاحنا بلحظات الحب الاول

وضاق الفضاء على اتساعه

ليلفضني خارج الكابوس

وعلى الوسادة

كانت جريدة صباحية

 :تحمل عنوانا واحداً

محاولة هروب سيريالية

تنفذها فتاة

 !مصابة بالهومسك

آية القيسي

Homesick هومسك

Satakieli Blog Posts